Helsingin Sanomissa oli tänään mielenkiintoinen juttu Veikkosten pariskunnasta (Esikoisen saaminen saattaa tehdä onnettomammaksi kuin työttömäksi jääminen – Veikkoset päättivät, että siitä selvitään eroamatta).
"Tietoinen sopiminen siitä, että yhdessä pysytään vähintään tietty määräaika, voi äkkiseltään tuntua länsimaisen rakkausavioliiton vastakohdalta.
Silti sopiminen voi olla fiksu ratkaisu, koska erityisesti esikoisen saaminen on yksi parisuhteen suurimmista muutoksista. Lapsen syntymä on suhteelle haaste, olipa pari ollut yhdessä pidemmän tai lyhyemmän aikaa, sanoo psykologi ja pariterapeutti Keijo Markova Väestöliitosta.
”Pahimmillaan tilanne johtaa siihen, että tuoreet vanhemmat hukkaavat hetkeksi itsensä – ja toisensa”, Markova sanoo."
Tätä ollaan tänään sitten mietitty. Niin tylsältä kun sopimusten teko parisuhteessa kuulostaakaan, niin onhan siinä puolensa. Artikkelin mukaan suurin osa avioeroista tapahtuu lasten ollessa alle kouluikäisiä (ja eroon päätyneistä avoliitoista ei varmaan ole olemassakaan mitään sen kummempaa dataa). Onkin vaikea edes kuvitella millaiseksi elämä ja parisuhde sitten muuttuu vauvan myötä. Ei haluaisi maalailla kauheita uhkakuvia kahdesta, toisiinsa väsyneestä puolisosta, jotka uupuneina ja tahmaisina ovat alati toistensa kimpussa vauvan rääkyessä vieressä märissä vaipoissa. Mutta ei myöskään haluaisi ylläpitää mitään ruusuista illuusiota sellaisesta loistokkaasta ja lämpimästä vauva-arjesta, jossa me vaan hymyssä suin ihastellaan vauvaa, toisiamme ja koko maailmaa puhtaassa ja pullantuoksuisessa kodissa. Tavallaan siis sovittiin tänään, että yhdessä pysytään tuli vastaan mitä tahansa - vaikka tämä lupaus on jo kertalleen annettu, hääpäivänä siis. Mutta niin iso lupaushan se on, että hyvä siihen on aina toisinaan palata. Elämänmuutosten myötä se rinnalla pysyminen ja siihen sitoutuminen saa aina uusia sävyjä ja vaikeissa paikoissa sen laatu vasta punnitaan. Hääpäivänä kun lausui sen kuuluisan "tahdon", niin sitä ajatteli siinä hetkessä enemmänkin meitä kahta ja sitoutumista tähän parisuhteeseen. Nyt kun on vauva tulossa ja meidän perhe kasvaa, niin sitä tahtoo sitoutua parisuhteen lisäksi vielä ihan uudella tavalla tulevaan.
Tänään on rv 16+0! N on voinut koko ajan paremmin, ruoka maistuu jo vähän monipuolisemmin ja etova olo on jäämässä kokonaan pois. Alavatsaa on jomotellut ja muutama viikko sitten N vähän säikähti, kun aivastellessa tuli pistävä tunne nivusiin; mutta se liittyi ilmeisesti kohdun lantioon kiinnittävistä jänteistä, jotka venyy kohdun kasvaessa - tai jotain :D Maha on jo vähän kasvanut ja nyt vaan odotellaan, että koska N mahdollisesti alkaisi tuntea pikkurontin liikkeitä. Herkimmät ja jo synnyttäneet alkavat tuntea niitä liikkeitä näihin aikoihin, mutta esim. ensisynnyttäjillä se saattaa venyä viikolle 20 ja siitä eteenpäin. Kesäkuun alussa kuultiin neuvolassa jälleen pikkurontin sydänäänet, mutta sen jälkeen on ollut tämmöistä hiljaiseloa.. neuvolalääkäri ja rakenneultra ovat molemmat (vasta) heinäkuun puolivälissä. Eiköhän se aika mene nopeasti, meillä molemmilla alkaa kesäloma ensi viikolla ja luvassa on ainakin juhannuksen viettoa mökillä, vähän Suomi-matkailua ja tottakai Pride-kulkueeseen ja Puistojuhlaan osallistuminen! Kansalaistorilla tänä vuonna :)
N&H
