Ei tullut kahta viivaa

Muistan kun sain lapsena jostakin haltuuni näkymätöntä mustetta. Sillä kun kirjoitti paperille, ei näkynyt mitään, mutta paperin kun laittoi hetkeksi lämpimään uuniin niin kirjoitus ilmestyikin taianomaisesti esiin! Oli tavattoman jännittävää kykkiä uunin edessä ja vahtia silmä kovana paperille ilmestyviä merkkejä. Yhtä jännittävää nyt aikuisena on tuijottaa raskaustestiä. Siinähän raskautta merkitsevä toinen viiva saattaa olla haaleampi kuin se toinen, jolloin sitä äkkiä huomaa tiirailevansa millimetrin kokoisia ikkunoita eri asennoissa ja valaistuksissa, nähdäkseen edes välähdyksen punaista. Todettuamme yhdessä, että ei tärpännyt tällä kertaa, jätimme tikun kylpyhuoneen sivupöydälle ja joka kerta ohi kävellessäni vilkaisin pakonomaisesti sen ruutuja. Seuraavana aamunakin pysähdyin vielä tuijottamaan sitä yhtä viivaa ja tuumin; auttaisiko jos sen laittaisi uuniin?

                      Mutta me emme lannistu! Itseasiassa tajusimme tänään, että näin voi hyvin olla tarkoitettukin. Jos seuraavalla kerralla tärppää (eli ensi kuussa), tarkoittaa se että laskettu aika on joulukuussa. Näin ollen:

a)    saamme parhaan mahdollisimman joululahjan

b)   voimme kirjaimellisesti toteuttaa sanonnan ”uusi vuosi, uudet kujeet”

c)    lapsen kastejuhlan voisi järjestää tulevan vuoden maaliskuussa, jolloin myös tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan (eli meidänkin avioliitosta tulee.. no, avioliitto). Olisi täydellistä yhdistää nämä kaksi juhlaa!

Olemme molemmat siis varsin rohkealla ja positiivisella mielellä. Martin Lutherin viisasta ajatusta mukaillen: ”Jos saisin tietää, että huomenna tulisi maailmanloppu, istuttaisin tänään omenapuun”. Okei, no sitähän me tässä yritetään koko ajan istuttaa, mutta laajemmin ajateltuna tuon lauseen tarkoitushan on vahvistaa epäilevän uskoa ja toiveikkuutta. Vaikka tulevaisuus näyttäisi kuinka mahdottomalta tai huonolta, niin toivoa on aina. Me tiedetään inseminaation onnistumisprosentit ja me tiedetään munasolun hedelmöittymisen olevan aina myös ihme, jossa tarvitaan ”ripaus onnea” – hoitavaa lääkäriämme lainatakseni. Mutta toivoa on.

H

Kuulumisia!

Tapahtunut tähän asti:

Marraskuussa 2015 päätimme, että on aika. Aika pistää tämä projekti alulle - koskaan ei nimittäin tiedä tärppääkö ensimmäisellä kerralla vai käynnistämmekö tässä vuosikausien oravanpyörän. Toivomme toki hartaasti, että kallistutaan lähemmäs ensimmäistä :D

Kaikki alkoi sopivan klinikan valinnalla. Asumme pääkaupunkiseudulla, joten valinnanvaraa onneksi on jonkin verran. Googlasimme kokemuksia eri paikoista ja päädyimme valitsemaan Dextra lapsettomuusklinikan. Tässä vaiheessa pakko todeta, kun muutama käyntikerta takana, että Dextraa voi lämpimästi suositella kaikille! Aivan mahtava paikka! Hyvin kodinomainen (henkilökunta tulee nopeasti tutuksi) ja palvelu on ammattitaitoista, kannustavaa ja todella ystävällistä. Olemme kokeneet, että meidät molemmat huomioidaan ja meitä kohdellaan hyvin tasavertaisina. Iso plussa +

Ensikäynti ajoittui joulukuun puoliväliin ja saimme varattua samalle aamupäivälle sekä lääkärin, että psykologin haastattelun. Lisäksi pääsimme samalla käynnillä jututtamaan laboratoriohoitajaa ja tekemään myös alustavan valinnan sopivasta sukusolujen lahjoittajasta. Lääkäri piti meille alkuun pienen esitelmän biologisista tosiseikoista ja siitä mitä hedelmöittymisessä solutasolla oikein tapahtuukaan. Ja ennen kuin huomasimmekaan olimme siirtyneet tutkimushuoneeseen ja N:lle tehtiin munanjohtimien aukiolotutkimus. Oltiin tuosta luettu jo aikaisemmin ja N osasi varautua ottamalla särkylääkkeen etukäteen - muutaman päivän ajan alavatsa kipristeli, mutta tuo tutkimus on kyllä tosi tärkeä tehdä heti alkuun. Siinä nopeasti tulee varmuus siitä, että siittiöt varmasti pääsevät munasolun luo. 

Psykologin tapaamista luonnollisesti jännitettiin vähän etukäteen, mutta tilanne osoittautuikin oikein rennoksi ja mukavaksi juttutuokioksi. Puhuttiin aika paljon siitä mitä lahjasolujen käyttö tarkoittaa sekä meidän, että lapsen elämässä. Miten me vanhempina käsitellään asiaa sitten lapsen kanssa ja miten myös lapsen muuta lähipiiriä voi tukea tässä asiassa. Hyvä huomio meistä oli mm. se, että esimerkiksi isovanhempia voi ohjeistaa vastaanottamaan rohkeasti kaikki lapsen mahdolliset kysymykset tähän asiaan liittyen (lasta ei saa torua tai hyssytellä). Näin me juuri koetaan - halutaan, että lapsen saama alku ei ole mikään tabu tai vaiettu asia vaan siitä voi reilusti puhua ja siihen voi huoletta viitata, pelkäämättä mitään.  

Ensikäynnistä jäi siis molemmille tosi positiivinen fiilis ja tammikuussa meillä olikin jo ensimmäinen inseminaatio! Lääkärin suosituksesta otimme hormonipistokset käyttöön ennen tätä ensimmäistä yritystä, sillä N:n munarakkula oli aika pieni ja hormonilla "kasvatimme" sitä yhden viikonlopun ajan. Itse inseminaatio oli nopea ja asiallinen toimenpide - ei kynttilöitä, ei musiikkia. Kun toimenpide oli tehty, siirryimme siitä aulaan ja H haki kahvit ja kaivoi Kinder Buenon repusta. Siinä sitten mutustettiin, kiherrettiin ja selattiin kalenteria (koska voidaan tehdä raskaustesti??). RFSU:n testiä tulikin sitten muutaman viikon päästä kokeiltua useampaankin otteeseen, aina sen kahden viivan toivossa, mutta viimeistään sinä päivänä kun N:lla alkoi kuukautiset niin jouduimme toteamaan: ei onnistunut tällä kertaa. 

Juuri nyt olemme siinä tilanteessa, että toinen inseminaatio oli TÄNÄÄN! Tällä kertaa ilman lisähormonia. Hankimme Clearbluen digitaalisen ovulaatiotestin ja sillä tikutimme kunnes eilen illalla testi näytti niin sanotusti vihreää valoa (ovulaatio käynnissä). Tänään sitten kävimme klinikalla ja lääkäri näki heti ultrassa, että N:n munasolu tosiaan oli juuri irronnut ja kaikki olosuhteet olivat mitä otollisimmat tätä toista yritystä varten. Siittiöt pistettiin taas matkaan ja nyt jännitetään *-*

N & H