Onpas edellisestä päivityksestä vierähtänyt aikaa! Tavallaan sitä on jo sopeutunut ajatukseen, että raskaana ollaan ja nyt meitä on kolme - ja toisaalta tätä asiaa ei tajua alkuunkaan. Päivät on rullanneet eteenpäin ja ainoa asia, joka konkreettisesti on muistuttanut pikkurontin olemassaolosta, on N:n ajoittainen huonovointisuus. Mutta eilen ultrassa tästä kaikesta tuli yhdessä hetkessä taas niin totta ja ihmeellistä. Se on niin sanoinkuvaamaton tunne, kun ruudulle ilmestyy oma lapsi jolla on kaikki hyvin. Siellä se meidän pikkurontti vilkutteli kovasti, ojenteli käsiään, heilutteli jalkojaan ja laski liukumäkeä kohdunseinämää pitkin alas. Sitä olisi voinut katsella vaikka kuinka! Kyyneliltäkään ei vältytty.
Kätilö, joka teki kaikututkimuksen, oli todella kiva ja ystävällinen. Pikkurontti ei oikein halunnut kääntyillä kätilön toiveiden mukaan vaan meni omia menojaan - mutta lopulta kätilökin sai tarvittavat kuvakulmat. Niskaturvotus oli ok (1.5mm) ja pituutta (pää-perämitta) oli kokonaiset 67mm :D Nyt odotellaan vielä sitä kirjettä, joka kertoo tarkemmin seulontatutkimuksen tuloksista.
Ollaan kerrottu raskaudesta jo melkein koko lähipiirille; vanhemmille, sisaruksille, kavereille, työkavereille jne. Kaikki on olleet tosi iloisia ja onnellisia meidän puolesta, mutta useimpien kohdalla on käynyt niin, että kukaan ei kauheasti kysele tästä prosessista sen tarkemmin. Se on sitten välillä vähän harmittanut, kun ollaan niin valmiita ja halukkaitakin tästä kertomaan. Ymmärrettävästi heteroparilta ei yleensä kysytä, että miten ja missä lapsi on saanut alkunsa, mutta kyllähän kaikki nyt meidän kohdalla tietää/aavistaa että joitain konsteja tässä on tarvittu. Harvalle hedelmöityshoitojen kulku on kauhean selvä. Esimerkiksi kun ollaan sitten itse kannustettu kyselemään tästä niin monella on ollut vääriä käsityksiä koko jutusta. On luultu, että lapsi on saanut alkunsa koeputkihedelmöityksessä ja inseminaatio on ihan vieras käsite. Ollaankin pohdittu N:n kanssa, että moni saattaa kokea tarkemmat kysymykset "uteluina", liian henkilökohtaisina ja jopa loukkaavina. Halutaan ehkä sillä vaitiololla ilmaista, että tällainenkin tapa saada lapsia on ihan ok, eikä sitä käsitystä haluta kysymyksillä vaarantaa. Onko kenelläkään muulla vastaavanlaisia kokemuksia - tai päinvastaisia? :)
N&H
Kätilö, joka teki kaikututkimuksen, oli todella kiva ja ystävällinen. Pikkurontti ei oikein halunnut kääntyillä kätilön toiveiden mukaan vaan meni omia menojaan - mutta lopulta kätilökin sai tarvittavat kuvakulmat. Niskaturvotus oli ok (1.5mm) ja pituutta (pää-perämitta) oli kokonaiset 67mm :D Nyt odotellaan vielä sitä kirjettä, joka kertoo tarkemmin seulontatutkimuksen tuloksista.
Ollaan kerrottu raskaudesta jo melkein koko lähipiirille; vanhemmille, sisaruksille, kavereille, työkavereille jne. Kaikki on olleet tosi iloisia ja onnellisia meidän puolesta, mutta useimpien kohdalla on käynyt niin, että kukaan ei kauheasti kysele tästä prosessista sen tarkemmin. Se on sitten välillä vähän harmittanut, kun ollaan niin valmiita ja halukkaitakin tästä kertomaan. Ymmärrettävästi heteroparilta ei yleensä kysytä, että miten ja missä lapsi on saanut alkunsa, mutta kyllähän kaikki nyt meidän kohdalla tietää/aavistaa että joitain konsteja tässä on tarvittu. Harvalle hedelmöityshoitojen kulku on kauhean selvä. Esimerkiksi kun ollaan sitten itse kannustettu kyselemään tästä niin monella on ollut vääriä käsityksiä koko jutusta. On luultu, että lapsi on saanut alkunsa koeputkihedelmöityksessä ja inseminaatio on ihan vieras käsite. Ollaankin pohdittu N:n kanssa, että moni saattaa kokea tarkemmat kysymykset "uteluina", liian henkilökohtaisina ja jopa loukkaavina. Halutaan ehkä sillä vaitiololla ilmaista, että tällainenkin tapa saada lapsia on ihan ok, eikä sitä käsitystä haluta kysymyksillä vaarantaa. Onko kenelläkään muulla vastaavanlaisia kokemuksia - tai päinvastaisia? :)
N&H
