keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Ei tullut kahta viivaa

Muistan kun sain lapsena jostakin haltuuni näkymätöntä mustetta. Sillä kun kirjoitti paperille, ei näkynyt mitään, mutta paperin kun laittoi hetkeksi lämpimään uuniin niin kirjoitus ilmestyikin taianomaisesti esiin! Oli tavattoman jännittävää kykkiä uunin edessä ja vahtia silmä kovana paperille ilmestyviä merkkejä. Yhtä jännittävää nyt aikuisena on tuijottaa raskaustestiä. Siinähän raskautta merkitsevä toinen viiva saattaa olla haaleampi kuin se toinen, jolloin sitä äkkiä huomaa tiirailevansa millimetrin kokoisia ikkunoita eri asennoissa ja valaistuksissa, nähdäkseen edes välähdyksen punaista. Todettuamme yhdessä, että ei tärpännyt tällä kertaa, jätimme tikun kylpyhuoneen sivupöydälle ja joka kerta ohi kävellessäni vilkaisin pakonomaisesti sen ruutuja. Seuraavana aamunakin pysähdyin vielä tuijottamaan sitä yhtä viivaa ja tuumin; auttaisiko jos sen laittaisi uuniin?
                      Mutta me emme lannistu! Itseasiassa tajusimme tänään, että näin voi hyvin olla tarkoitettukin. Jos seuraavalla kerralla tärppää (eli ensi kuussa), tarkoittaa se että laskettu aika on joulukuussa. Näin ollen:
a)    saamme parhaan mahdollisimman joululahjan
b)   voimme kirjaimellisesti toteuttaa sanonnan ”uusi vuosi, uudet kujeet”
c)    lapsen kastejuhlan voisi järjestää tulevan vuoden maaliskuussa, jolloin myös tasa-arvoinen avioliittolaki astuu voimaan (eli meidänkin avioliitosta tulee.. no, avioliitto). Olisi täydellistä yhdistää nämä kaksi juhlaa!


Olemme molemmat siis varsin rohkealla ja positiivisella mielellä. Martin Lutherin viisasta ajatusta mukaillen: ”Jos saisin tietää, että huomenna tulisi maailmanloppu, istuttaisin tänään omenapuun”. Okei, no sitähän me tässä yritetään koko ajan istuttaa, mutta laajemmin ajateltuna tuon lauseen tarkoitushan on vahvistaa epäilevän uskoa ja toiveikkuutta. Vaikka tulevaisuus näyttäisi kuinka mahdottomalta tai huonolta, niin toivoa on aina. Me tiedetään inseminaation onnistumisprosentit ja me tiedetään munasolun hedelmöittymisen olevan aina myös ihme, jossa tarvitaan ”ripaus onnea” – hoitavaa lääkäriämme lainatakseni. Mutta toivoa on.

H

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti