Nikottelua ja perhevalmennusta

Kuluneen viikon merkittävin tapahtuma on seuraava: Pikkurontilla oli ensimmäistä kertaa hikka! Maanantaina ensimmäisen kerran ja sen jälkeen niitä onkin sitten ollut useampia. Hikassahan ei ole mitään ihmeellistä, mutta kaikki uudet jutut saavat meidät tietenkin ihan fiiliksiin :) Mitähän se on sitten, kun Pikkurontti syntyy? "Se hengittää!" "Se itkee!" "Se aivasti!".

Tänään on siis rv 32+2. N on jäänyt jo sairaslomalle, koska tekee fyysisesti aika raskasta työtä. Virallisestihan äitiysloma alkaa jo parin viikon päästä, joten aika pitkälle on pystynyt sinnittelemään. Lepo on tehnyt hyvää; selkäkivut helpotti heti ja aamuyön valvomiset on helpompi korvata useammillakin päiväunilla :)

Keskiviikkona meillä oli sekä perhevalmennus, että neuvola. Perhevalmennuskertojahan on tosiaan kaksi ja tämä oli niistä ensimmäinen. Sitä veti kaksi terveydenhoitajaa ja osallistujia oli aika paljon (noin 15 henkilöä). Alkuun kaikkia pyydettiin esittäytymään kertomalla oma nimensä, laskettu aika, vauvan sukupuoli (jos tämän halusi jakaa) sekä vauvasta käytettävä lempinimi. Tällaisissa tilanteissa varmaan kaikkia jännittää enemmän tai vähemmän, kun on uusi ryhmä kyseessä, mutta suurin osa jännittää todennäköisesti vain omaa esiintymistään vieraiden ihmisten seurassa. Ärsyttävää ja ikävää on se, että me joudutaan tämän lisäksi vielä jännittämään muiden suhtautumista meihin, kun kerrotaan omasta perheestämme. On inhottava tunne, kun ihmisten ilmeistä ei voi päätellä mitään. Yhtä inhottavaa on, että ei oikein pääse kiinni niihin omiin tunteisiin. Mikä siinä meidän perheen esittelyssä eniten jännittää? Miksi muiden mielipiteet merkitsee niin paljon? Ja syvin pelko on tietenkin se, että tällaistako tämä tulee aina olemaan? Miten olla siirtämättä tällaista jännitystä omaan lapseensa? Paljon kysymyksiä!

Sisällöllisesti perhevalmennus oli aika keskinkertainen, käytiin läpi mm. imetykseen ja vauvan ensipäiviin liittyviä asioita. Tullaan varmaan antamaan palautetta siitä, kun perhevalmennuksen vetäjät jotenkin takeltelivat aina kumppanista puhuttaessa. Tai monesti viitattiin yksinomaan isään ja toisinaan haettiin isän rinnalle sitten muitakin ilmaisuja, mutta vähän hapuilevasti; "... ja tärkeää on, että jo vauvan ensipäivistä lähtien aktiivisen roolin ottaa myös isä.. tai tukihenkilö, a-a-avopuoliso, kumpp.. mitä näitä nyt onkaan". Tähän tyyliin :D Joten toki se tuntui vähän pahalta, kun siellä sitten istui joukossa mukana ja tuli sellainen olo, että nyt tässä haetaan jotain sanaa ihan vaan meidän takia. Palautteemme siis on lyhyt ja ytimekäs: perhevalmennuksessa voisi johdonmukaisesti viitata puolisoon ja tukihenkilöön, that's it. Mielenkiintoisinta koko valmennuskerrassa oli jo synnyttäneen äidin vierailu pienen vauvansa kanssa. Vaikka kyseisen äidin synnytyskokemus oli aika raju niin siitä toipuneena hymyili jo iloisesti ja sanoi, että olisi valmis samaan uudestaankin. Palkinto on nimittäin sen arvoinen <3

Neuvolassa kaikki menee jo aika rutiinilla. Vaihdetaan kuulumiset, verenpaine, hemoglobiini, paino ja sitten pitkälleen, kylmää geeliä mahan päälle ja kuunnellaan ihanaa jumputusta hetken aikaa :) Tällä kertaa pienen poikkeuksen teki se, että terveydenhoitaja totesi N:n sf-mitan (eli kohdun koon) olevan yläkäyrän rajamailla. Se on siis koko ajan kieppunut siellä main, mutta nyt on tapahtunut vielä jonkinlainen kasvupyrähdys. Saatiin siis uusi aika ensi viikolle ja jos kasvu on jatkunut niin saadaan lähete Naistenklinikalle, jossa katsotaan ultraäänellä tilannetta tarkemmin. Paniikki! Koitamme pysyä rauhallisina :)

Rauhaa tuo ainakin se, että laskettuun aikaan on enää 54 päivää. Eikun.. APUA! Vaunutkin on vielä hankkimatta. Merkki ja malli ovat olleet tiedossa jo pidemmän aikaa, mutta kerta ne kapistukset maksavat maltaita niin hetken täytynee vielä säästää. Mutta turvakaukalo hankittiin viime viikolla! Se  tuntuu tosin jo tyhjillään aika painavalta, joten vähän hirvittää :D

Projektina lastenhuone :)

N&H