lauantai 5. marraskuuta 2016

Ihana, kamala ensilumi

Talvi tuli! Meillä lumi ja jää koituivat niin mukavaksi kohtaloksi, että matkalla kauppaan N liukastui ja kaatui kyljelleen. Onneksi ote H:sta hidasti kaatumista ja onneksi N kellahti polven kautta alas, eikä mahalle käynyt ainakaan ulkoisesti mitään. Säikähdettiin toki, koska ollaan tietoisia kaikkien tärähdysten vaaroista. Pahimmassa tapauksessahan kunnon pyllähdys voi aiheuttaa istukan irtoamisen tai muita ikäviä seuraamuksia. Soitettiinkin samana iltana synnytyssairaalan päivystykseen ja saatiin ohjeeksi tarkkailla vauvan liikkeitä erityisen tarkkaan ja toki kaikkia muita N:n oloja, mahdollisia vuotoja, kipuja jne. Tämä tapahtui siis keskiviikkona ja nyt tuntuu siltä, että selvittiin onneksi säikähdyksellä. Pikkurontti on temmeltänyt samaan malliin ja H on kuunnellut sydämen sykettä säännöllisesti, kaikki vaikuttaa olevan normaalisti. Onneksi <3 Olisipa tää raskaus jo ohi! Vaikka sanotaan, että huolet vaan kasvaa vauvan syntymän myötä, niin kauhean raskaalta tuntuu tämäkin kun ei näe lasta - tuntee vaan epämääräistä möyrimistä.

Synnytyshän voi alkaa nyt periaattessa koska vaan, viikkoja on kasassa 36+2! Meillä oli neuvolalääkärillä käynti viime tiistaina ja siellä tehtiin sisätutkimus, jossa todettiin kohdunsuun vähän pehmenneen ja Pikkurontin olevan raivotarjonnassa. Pikkuinen ei lääkärin mukaan tosin ollut vielä laskeutunut kunnolla, eikä kiinnittynyt, joten ihan lähipäivinä synnytys tuskin käynnistynee - mutta eihän sitä koskaan tiedä! Tänä viikonloppuna ajateltiinkin pakata sairaalakassi valmiiksi ja laatia se meidän toivelista kätilölle. N on tehnyt rentoutus- ja hengitysharjoituksia, jotka on kokenut hyväksi. Moni tuttu ja myös perhevalmennuksessa vieraillut äiti on painottanut oikeaoppisen hengityksen merkitystä synnytyksen aikana ja kyseinen äiti kehui myös valtavasti odottaville äideille (ja tukihenkilöille) tarkoitettuja joogakursseja. Sellaiseen osallistumisesta haaveiltiinkin aikamme, mutta kaikki kurssit olivat aika kalliita meidän budjettiimme (n. 140-200 euroa) ja löydettiinkin hyvä korvike, jota voidaan lämpimästi suositella; Jooga, raskaus ja synnytys - dvd! :D Vuosi sitten julkaistu levy pitää sisällään joogaharjoituksia sekä koko raskausajalle, että synnytykseen. Dvd:n synnytysosio tuntuu ainakin tässä vaiheessa todella hyödylliseltä, sillä siinä näytetään monipuolisesti erilaisia lepoasentoja ja liikkeitä, joilla synnyttävä äiti voi helpottaa oloaan. Lisäksi monen liikkeen yhteydessä tukihenkilöstä on selvästi apua ja tukea ja siihen perehtyminen auttaa myös H:n valmistautumista.  Dvd:n voi tilata tuolta: Manipura.  

Ollaan viime päivinä katsottu Areenasta Imettäjät -ohjelmasarjaa (kiitos vinkistä Sateenkaarinotko!) ja meidän molemmat kissat reagoivat selvästi ihmetellen itkevän vauvan ääneen :P Seniori jähmettyi kuuntelemaan silmät pyöreinä ja nuorempi Hyppyrotta selvästi hätääntyi itkusta, alkoi vikistä ja tuli haistelemaan meitä ja läppäriä :D Jännittäväksi muodostuu tältäkin osin ensimmäiset viikot kotona Pikkurontin syntymän jälkeen...

N&H

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti