Sokerilitkua ja adoptioneuvontaa

No nyt on vaatetta! Lyhyen ajan sisällä ollaan saatu sekä sukulaisilta, että ostettu käytettynä pari vaatepakettia. Samalla on tullut tutuksi kaikenlaiset käsitteet bodyista puolipotkuhousuihin, joista ei ollut hajuakaan aikaisemmin. Eiköhän me nyt osata pukea meidän Pikkurontti suht asiallisesti! Talviaikahan se tässä jännittää, että miten pakata pikkuinen ja mitä jos vaatetta on liikaa tai liian vähän. H:n äitiä alkaa yhä paleltaa, jos hän näkee tai kuulee, että oma lapsi on pukeutunut liian ohuelti. Nuorin lapsi on kuitenkin vasta kolmekymppinen :D Ilmeisesti tämä pukemisen murehtiminen on vain pientä esimakua siitä, mitä kaikkea huolta äidit joutuvatkaan kantamaan.

Meidän neuvola tosiaan vaihtui muuton myötä ja uusi terveydenhoitaja on jopa entistä parempi - tosin ei entisessäkään ollut mitään valittamista! Tämä uusi huomioi meitä molempia tosi kivasti ja vaikuttaa hoitajana täsmälliseltä ja luotettavalta. N:llä on kaikki arvot kunnossa ja Pikkurontin syke kuului hyvin. Sokerirasituskoe tehtiin viime maanantaina, joka sujui yllättävän mutkattomasti (eihän se toimenpiteenä kivalta kuulosta). Paastota piti ja aamulla sitten terveysasemalla tarjoiltiin herkullista mehua, eli erittäin sokeripitoista litkua. Ensimmäisen tunnin ajan oli selvästi levoton olo (juomasta johtuen?), mutta toinen tunti oli jo helpompi. Kokeen aikana ei siis saa poistua odotustilasta tai esimerkiksi nukkua. Aika kuitenkin meni yllättävän nopeasti ja tuloksetkin kuultiin samana päivänä: ei raskausdiabetestä!

Alkuviikosta pistettiin myös hakemukset eteenpäin äitiyspakkauksesta, äitiysrahasta ja vauvavakuutuksesta. H myös soitti adoptioneuvontaan ja tilasi niin sanotusti paperit kotiin - eli ilmoittautumislomakkeen adoptioneuvontajonoon. Sehän oli muuten ihan tavallisen oloinen kaavake, mutta "Perustelut adoptioon" -kohta vähän nauratti meitä molempia. Mitä siihen oikein tulisi laittaa? Latoa itsestäänselvyyksiä, kuten että ollaan naimisissa ja asutaan yhdessä ja haluttais niinku ihan kauheesti oma perhe. H on ollut matkassa koko ajan mukana ja siitä tulis varmaan ihan kiva äiti. Tällaisiin erikoisuuksiin yrittää aina suhtautua mahdollisimman kevyesti, mutta helposti ne myös pääsevät ihon alle. Noh - toivottavaa on, että nämäkin kaavakkeet jäävät kohta historiaan ja ovat ehtaa retroa teini-ikäiselle Pikkurontille ;)

N&H

Muuttolaatikoiden saartamana

Aloimme etsiä isompaa kotia heti kun varhaisultra oli takanapäin ja raskaus sillä tavalla "varmistunut". Tajuttiin nimittäin varsin nopeasti, että meidän kaksio yksinkertaisesti on liian pieni kahdelle aikuiselle, kahdelle kissalle, vauvalle ja kaikille vauvan tavaroille. Nyt sattuikin sitten sopivasti niin, että uusi koti löytyi ja täällä me nyt istutaan viimeistä iltaa vanhassa asunnossa, vähän vielä pöllähtäneinä koko asiasta! Onneksi meillä molemmilla on kesäloma ja ollaan hyvin saatu pakattua koko omaisuus kasaan. Voisi oikeastaan sanoa, että tässä on kaksi sellaista isoa asiaa tai muutosta, jotka on tehnyt Pikkurontin olemassaolosta aina vaan todellisempaa. Ensimmäinen on se, että huomisesta alkaen Pikkurontilla on oma huone! Hänhän omistaa toistaiseksi vasta neljä asiaa; bodyn, ruokalapun, pehmopupun ja tossut :D Lastenhuone on siis vähän kolkko vielä näin alkuun, mutta onhan meillä koko tuleva syksy aikaa laitella <3

Toinen asia on, että N tunsi ensimmäistä kertaa Pikkurontin liikkeet juhannuksena! Raskausviikkoja oli tuolloin 17+0. Oltiin mökillä ja syöty ja saunottu; ja illalla sängyssä makoillessa N yhtäkkiä hätkähti ja kuiskasi, että taisi tuntea jotain. H ponnahti ylös ja meinasi lyödä päänsä matalaan kattoon. Oli se aika ihmeellistä. N kuvaili liikkeitä sellaiseksi, kuin joku olisi silittänyt vatsaa sisältäpäin tai painanut vähän vatsan seinämää. Siitä se sitten lähti ja nyt voisi sanoa, että N tuntee Pikkurontin päivittäin ja aina vaan voimakkaammin. On ollut jo muutamia tosi mieleenpainuvia hetkiä; oltiin viime viikolla kevyellä patikointireissulla (10 km) eräässä luonnonpuistossa, maasto oli vähän haastavaa ja illalla jälleen sängyssä makoillessa N oikein pelästyi, kun tunsi yhtäkkiä muutaman oikein kovan potkun. Tai eilen meillä oli keskenämme vähän kärhämää, istuttiin sohvalla ja yritettiin puida asiaa; ja siinä hetkessä, istuallaan, N tunsi pari potkua. Pikkurontilla taisi selvästi olla sanansa sanottavana! ;) 

Tämä viikko menee täysin muuttopuuhissa ja ensi viikolla onkin sitten sekä neuvolalääkäri, että rakenneultra. Viime neuvolakäynnillä pyydettiin lähetettä verikokeisiin, jotta N:ltä katsottaisiin toksoplasmoosin vasta-aineet. Lähinnä kissojen takia haluttiin varmistus asiaan ja saatiinkiin siitä jo tulokset; N on saanut tartunnan jossain elämänsä vaiheessa. Näytteestä näki että kyseessä on vanha tartunta ja se antaa elinikäisen vastustuskyvyn. Näin ollaan ainakin asia ymmärretty! Toki H yhä hoitaa kissojen hiekkalaatikot, pesemme vihannekset ja hedelmät hyvin jne. mutta tieto oli joka tapauksessa helpottava. Lääkärikäyntiä odotamme kuitenkin kovasti, koska eihän ne huolenaiheet tai kysymykset ikinä lopu! :P N:llä on esimerkiksi ilmestynyt kummallisia punaruskeita laikkuja jalkoihin. Eivät kutise tai vaivaa muutenkaan, mutta ollaan niitä ihmetelty - todennäköisesti liittyvät raskauteen, mutta juuri tällaisiin juttuihin halutaan lääkäriltä vielä varmistus. Muuten N:n vointi on ollut oikein hyvä. Maha kasvaa ja jännitys sen myötä!

N&H