torstai 21. huhtikuuta 2016

”Vahva ja nopea syke”


Tässä on oltu aika pyörryksissä ja eilen ei oikein saatu vielä ajatuksia kasaan tätä blogia ajatellen. Mutta kuten kuvasta voi päätellä, meidän vauvalla on kaikki hyvin! Ne viimeiset minuutit ennen ultraäänitutkimuksen alkamista oli todellista piinaa – tavallaan pakko oli pitää yllä sitä toivoa, että kaikki on varmasti hyvin ja kuitenkaan ei uskaltanut olla liian toiveikas, ettei se vaan kostaudu. Siinä sit liikuttiin sellasessa ihmeellisessä välimaastossa, jossa pikkuriisi samanaikaisesti oli ja ei ollut. Mut nopeasti sit heti ultraäänen alussa pikkuriisistä tosiaan tuli totta! Lääkäri katseli häntä eri kulmista, mittasi ja sitten yhtäkkiä kuultiin sydänäänet. ”Tää on kuin musiikkia” – sanoi lääkäri. Se oli kyllä niin osuvasti sanottu, ihan käsittämätöntä oli katsoa ruudulta sitä pientä papua ja kuulla se ihana jumputus. Elämää! Lisäksi ruudulla näkyi pienen pienet käsien ja jalkojen aiheet! Meitä molempia itketti ja nauratti ja valtava painolasti putosi harteilta.

Täytyy myös kehua jälleen Dextra Lapsettomuusklinikkaa, ollaan saatu kokea siellä niin valtavan hyvää ja inhimillistä hoitoa ja huolenpitoa. Jäi eilenkin sellainen tunne, että kaikki siellä aidosti iloitsi meidän puolesta ja kovasti painotettiin, että yhteyttä saa pitää ja viimeistään sit syntymän jälkeen ilmoitella miten kaikki on mennyt. Kaikella tällä on iso merkitys myös siksi, että ollaan vielä aika yksin tän ison asian kanssa. Oli siis ihana eilen vähän jakaa tätä meidän riemua.

Raskausviikkoja on nyt 8+0 ja kun ultra on takanapäin niin ollaan päätetty kertoa asiasta molempien vanhemmille. N bongasi Pinterestistä hauskan tavan kertoa isovanhemmille:

 


tää annetaan tänään H:n vanhemmillle ja lapussa lukee ”Pikkulintu kertoi, että teille on tulossa kymmenes lapsenlapsi!”. Katsotaan millaisiksi eläkeläisten ilmeet muuttuu :D

N&H

8 kommenttia:

  1. Aina yhtä hieno uutinen - ainutlaatuinen, odotettu ja ihmeellinen. Lämpimät onnittelut! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä että kaikki oli kunnossa! :) Toi hetki on varmasti ihan paras, kun pääsee ensimmäistä kertaa kurkistamaan tulevaa pientä ihmettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hetki todellakin oli paras ja ainutlaatuinen - ja hymyily ei oo laantunut vieläkään :D

      Poista
  3. Oi ihana! Onnea kummallekin! :)

    Huomasin vasta meidän ultran jälkeen että mehän ei siis kuultu niitä sydänääniä. Nähtiin kyllä tasaisen nopsaan sykkivä sydän ruudulla, mutta nähtävästi klinikan lääkärin ultralaite ei ollut sellainen että äänen olisi kuullut.

    Tuo on tosiaan kiva tapa kertoa tuleville isovanhemmille. Olen yrityksen aikana vähän haaveillut ja suunnitellut tapoja joilla raskaudesta voisi kertoa lähipiirissä, mutta nyt kun asia on ajankohtainen, en tiedäkään oikein miten haluaisin asian hoitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista!! :)

      Toivottavasti tekin pian kuulette sydänäänet, neuvolassa sit? Tärkeintä kuitenkin se, että teilläkin se pieni sydän siellä näkyi sykkivän :)

      Pinterestiä kannattaa tosiaan selailla noita kertomistapoja pohtiessa! Meillä H:n vanhemmat liikuttui tiedosta tosi paljon, mut viestihän siinä oli tärkein - oli rasiaa tai ei :)

      Poista