torstai 8. joulukuuta 2016

41+0


Vastoin meidän viime viikon tuntemuksia, ei mitään mullistavaa ole tapahtunut. N:llä ei edelleenkään ole mitään synnytystä enteileviä merkkejä ja Pikkurontti se vaan rymyää samaan malliin aina vaan kasvavassa mahassa. Viimeinen odotusajan neuvolakäynti meillä oli alkuviikosta, jonka yhteydessä terveydenhoitaja ohjeisti meitä ottamaan ensi maanantaina yhteyttä synnytyssairaalaan ja varaamaan ajan yliaikaiskontrolliin. Tämä tietysti vain siinä tapauksessa, jos synnytys ei ole siihen mennessä käynnistynyt. Me molemmat toki toivotaan, että synnytys alkaisi luonnollisesti; keinotekoisesti käynnistetty synnytys saattaa olla monesti vaikeampi ja supistukset kivuliaammat. No mutta, se on vasta ensi viikon murhe ja siihen on onneksi vielä aikaa.

Positiivista tässä odotuksen pitkittymisessä on ollut se, että H sairastui kauheaan räkätautiin juuri ennen laskettua aikaa, eikä oikein uskallettu edes miettiä mitä oltaisiin tehty, jos sairaalaan lähtö olisi osunut esimerkiksi viime viikonloppuun. Onneksi sellaista tilannetta ei tullut ja nyt ollaan taas täysissä sielun ja ruumiin voimissa! Ollaan oltu aika lailla kotosalla, pelattu päivittäin Scrabblea ja veivattu Netflixiä. Gilmoren tyttöjen uusien jaksojen lisäksi ollaan löydetty muutama loistava sarja: Stranger Things ja tällä hetkellä menossa Jälkiä jättämättä (The Killing). Lenkkeilyä ei kauppareissuja lukuun ottamatta olla oikein harrastettu H:n flunssan ja liukkaiden kelien takia. Maanantaina matkalla neuvolaan N kaatui (taas!) ja käsikynkkää kun mentiin niin H komeasti perässä. Onneksi päästiin heti kuulemaan sydänäänet ja kuten sanottu, Pikkurontin liikkeet ovat olleet hyvällä mallilla senkin jälkeen.

Rehellisyyden nimissä on toki sanottava, että alkaa jo vähitellen kypsyttämään tämä odottelu. Olosuhteista johtuen ollaan jo aika lailla mökkihöperyyden partaalla, mutta mieltä rauhoittaa se tosiasia, että viikon sisällä saadaan jo hyvin todennäköisesti Pikkurontti syliimme. Miltä hän näyttää? Millaiset varpaat? Onko tukkaa ja miltä tuoksuu? Odotamme häntä niin valtavan paljon, että tässä ihan pakahtuu.

N&H

6 kommenttia:

  1. Voin niin samaistua tunteeseen kun esikoisemme antoi odottaa itseään. Vapaita tuli siirrettyä kahteen otteeseen, kun päivät vaihtui uusiksi viikoiksi, ja lopulta taisin jäädä vapaille vaimon tueksi 41+3tms. 42+2 vihdoin saimme käynnistyksen myötä ihanuutemme tähän maailmaan. Odotus palkitsee, sen takaan!vaikka ei millään enää jaksaisikaan odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläpä mentiin pitkälle! Jotenkin laskettu aika oli meilläkin sellainen maaginen raja ja jokainen päivä sen jälkeen on tuntunut pieneltä ikuisuudelta - vaikka se LA on vain keskiarvo ja vauvat syntyy yleensä viikoilla 38-42. Mut odotus palkitsee, näinhän se on :)

      Poista
  2. Toivotaan että teidän pikkuisenne saapuu päivänä minä hyvänsä ja odotus on pian ohi! :) Minäkin katsoin tällä viikolla Gilmoren tyttöjen uutuusjaksot ja muutenkin on Netflix ollut ahkerassa käytössä kun pikkuisen kanssa tulee vietettyä aika paljon aikaa olkkarin sohvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut niin jännä lukea teidän ensipäivistä samalla tietäen, että kohta meillekin koittaa tuo aika. :)
      Ihanaa joulun odotusta teille pikkuisen kanssa!

      Poista
  3. Vaikka omista odotuksista jo tovi, tiedän tuon tunteen.Loppupäivien minuutit, ne ne on pitkiä. Mutta muistan myös kuin eilisen päivän sen tunnemyrskyn,pojan peikkotukan ja tytön tuoksun.Verrattavissa-ei mihinkään.Odotuksen arvoista.Tsemppiä muruset♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä Riikka. <3
      Voin hyvin kuvitella, että ei vertaista tule vastaan! Pian saadaan kokea se! :)

      Poista