Neuvolan ensikäynti!

Ensimmäinen neuvolakäynti takana :) Varsin hyvillä mielin jäätiin odottamaan seuraavaa kertaa ja oikeastaan kaikkia tulevia käyntejä. Tämä meidän "oma" terveydenhoitaja oli nuori nainen, joka tuntui ottavan meidät vastaan kuin kenet tahansa parin. Hän puhutteli, kertoi, opasti ja huomioi meitä molempia ja se tuntui varsinkin H:sta tietty kivalta. N oli jo etukäteen täyttänyt netissä neuvolan esitietolomakkeen, johon laitettiin myös tiedot puolisosta, joten sekin varmaan auttoi ettei tullut turhia yllätyksiä.

Mitäs siellä sitten tehtiin? Paljon saatiin papereita kotona luettavaksi koskien mm. ruokavaliota, vitamiinilisiä ja liikuntaa. Aika paljonhan ollaan otettu odotukseen liittyvistä asioista selvää jo etukäteen, joten kauheasti ei tullut uutta tietoa tällä ensikäynnillä. N sai lähetteen laboratorioon ja lisäksi terveydenhoitaja mittasi verenpaineen ja painon. Saatiin myös infoa meidän omasta perhevalmennusryhmästä ja elokuussa on ensimmäinen tapaaminen sen porukan kanssa. Postitse tulee lähiviikkoina kutsu varhaisraskauden ultraäänitutkimukseen (ja kromosomihäiriöiden seulontaan, johon meidän halukkuus/suostumus kysyttiin erikseen). Kesäkuun alussa on sitten seuraava neuvolakäynti eli koko perheen laaja terveystarkastus. Tästä se nyt viimeistään lähtee :D Ei kyllä suotta ole Suomen neuvolajärjestelmä hyvässä maineessa maailmalla, niin tiiviiltä ja tehokkaalta tuntuu koko tämä paketti.

Tällä hetkellä hyvältä tuntuu:

- raskauden eteneminen
- molempien vanhemmat tietää ja kohta kaveritkin
- molemmilla on hyvä fiilis meidän parisuhteesta ja tästä isosta elämänmuutoksesta - nyt on niin oikea aika kaikelle tälle

Tällä hetkellä epävarmalta/pelottavalta tuntuu:

- kromosomihäiriöiden seulonta ja muutenkin vauvan terveys
- N:n fyysinen jaksaminen (kuormittava työ ja nyt jo selkäkipuja, eli selän vahvistaminen loppuraskautta ajatellen)


N&H

”Vahva ja nopea syke”

Tässä on oltu aika pyörryksissä ja eilen ei oikein saatu vielä ajatuksia kasaan tätä blogia ajatellen. Mutta kuten kuvasta voi päätellä, meidän vauvalla on kaikki hyvin! Ne viimeiset minuutit ennen ultraäänitutkimuksen alkamista oli todellista piinaa – tavallaan pakko oli pitää yllä sitä toivoa, että kaikki on varmasti hyvin ja kuitenkaan ei uskaltanut olla liian toiveikas, ettei se vaan kostaudu. Siinä sit liikuttiin sellasessa ihmeellisessä välimaastossa, jossa pikkuriisi samanaikaisesti oli ja ei ollut. Mut nopeasti sit heti ultraäänen alussa pikkuriisistä tosiaan tuli totta! Lääkäri katseli häntä eri kulmista, mittasi ja sitten yhtäkkiä kuultiin sydänäänet. ”Tää on kuin musiikkia” – sanoi lääkäri. Se oli kyllä niin osuvasti sanottu, ihan käsittämätöntä oli katsoa ruudulta sitä pientä papua ja kuulla se ihana jumputus. Elämää! Lisäksi ruudulla näkyi pienen pienet käsien ja jalkojen aiheet! Meitä molempia itketti ja nauratti ja valtava painolasti putosi harteilta.

Täytyy myös kehua jälleen Dextra Lapsettomuusklinikkaa, ollaan saatu kokea siellä niin valtavan hyvää ja inhimillistä hoitoa ja huolenpitoa. Jäi eilenkin sellainen tunne, että kaikki siellä aidosti iloitsi meidän puolesta ja kovasti painotettiin, että yhteyttä saa pitää ja viimeistään sit syntymän jälkeen ilmoitella miten kaikki on mennyt. Kaikella tällä on iso merkitys myös siksi, että ollaan vielä aika yksin tän ison asian kanssa. Oli siis ihana eilen vähän jakaa tätä meidän riemua.

Raskausviikkoja on nyt 8+0 ja kun ultra on takanapäin niin ollaan päätetty kertoa asiasta molempien vanhemmille. N bongasi Pinterestistä hauskan tavan kertoa isovanhemmille:

 

tää annetaan tänään H:n vanhemmillle ja lapussa lukee ”Pikkulintu kertoi, että teille on tulossa kymmenes lapsenlapsi!”. Katsotaan millaisiksi eläkeläisten ilmeet muuttuu :D

N&H

Aika matelee

Tänään on rv 6+5.

Vielä viikko pitäisi jaksaa odottaa, että se ensimmäinen ultra koittaa. N on huolissaan, sillä viikolla 5 alkaneet oireet (etova olo, alavatsan jomotus, jatkuva nälkä) ovat kaikki oikeastaan hävinneet ja tottakai sellainen pistää miettimään. Onko enää pikkuriisiä? Tuleva ultra pelottaa meitä molempia tosi paljon, mitä siellä näkyy vai näkyykö mitään. Pahinta olisi, että vauvan kehitys syystä tai toisesta olisi pysähtynyt juuri tähän ja se sitten todettaisiin siellä ultrassa. Mitä me sitten tehdään? Miten siitä eteenpäin? 

Miten ihmisten mielenterveys kestää tätä raskausaikaa!?

N & H

Jokainen lapsi tarvitsee.. niin mitä?

Ajoittain huomaan pohtivani meidän lapsen alkuperää. Siis niitä siittiöitä ja niiden siittiöiden luovuttajaa tai lahjoittajaa. Jos oon rehellinen niin onhan tässä pieni ristiriita; tavallaan siittiöt lahjoittanut henkilö ei merkitse meille mitään, ja kuitenkin hänen antamallaan lahjalla on meille ihan käsittämätön merkitys. Se on tuottanut uutta elämää! Ilman niitä siittiöitä me ei nyt oltaisi tässä – valmistautumassa vanhemmuuteen ja siihen järisyttävään vastuuseen, mitä se vanhemmuus tuo. Mä huomaan pohtivani sitä mitä ne siittiöt edustaa; mieheyttä ja toisenlaisessa tilanteessa myös isyyttä. Se on ihan fakta, että meidän lapsella ei tuu olemaan isää. Ja mä psyykkaan itseäni jo nyt kaikkiin niihin mahdollisiin kysymyksiin, hämmennyksen hetkiin – ehkä jopa syytöksiin. Näen edessäni 15-vuotiaan teinin, joka huutaa mulle pää punaisena: ”sä et oo mun äiti! Sä et oo mulle mitään! Miksei mulla oo vittu isää??”. Näinhän voi käydä.

Anssi Kela julkaisi tällä viikolla Facebookissa aprillipilan, joka meni jotenkin niin että hän on päättänyt mennä sukupolvenkorjausleikkaukseen. Hän kuitenkin poisti sen myöhemmin pahoitteluiden kera, sillä moni transsukupuolinen oli kokenut sen loukkaavana. Mua hämmästytti se miten moni nettikeskustelija piti Kelan saamaa palautetta ihan ylireagointina, turhana mielensäpahoittamisena ja herne –meemejä viljeltiin sinne tänne. Oon lähes varma, että kukaan näistä kommentoijista ei itse ole transsukupuolinen. Joten millä oikeudella voi motkottaa jollekin toiselle, että ”älä sinä nyt noin tätä koe!”.  Sama juttu tässä isyys –hommassa. Oon itse kasvanut perheessä jossa on äiti ja isä, samoin N:n elämässä on ollut äiti ja isä. Ei me siis voida sanoa meidän lapsen puolesta, että ei hän tuu koskaan miettimään mitään isään liittyviä asioita. Isyyteen ja heteronormatiivisiin perheisiin törmää kaikkialla: kirjoissa, elokuvissa, tv-sarjoissa, kadulla ja harrastuksissa. Mutta onko tää hyvä peruste olla perustamatta erilaista perhettä? Ei.

Oon miettinyt suhdetta omaan isääni. Mitä sellaista oon saanut mun isältä, jota en äidiltäni ole saanut? Oon pelannut isän kanssa aina shakkia. Sen kanssa on katsottu kaikki James Bondit, koska ne on olleet liian hurjia mun äidin makuun. Isä on opettanut mua historiassa ja ruotsin kielessä. Se on myös saanut mut innostumaan aina niistä uusimmista ”leluista” eli kännyköistä ja tietokoneista ja siltä oon omaksunut aika mustan huumorintajun. Ja mitä enemmän mietin näitä niin sitä vahvemmin tuntuu siltä, että ei mikään noista oo kauhean sukupuolisidonnainen juttu. Ei isän sukupuoli ole shakinpeluuta tai historiantuntemusta edesauttanut, vaan sen persoona ja omat intressit. Mun lapsuus olisi ehdottomasti ollut köyhempi ilman isää, mutta nimenomaan toista aikuista köyhempi. Tää on se tärkein ajatus mihin tällä hetkellä rohkeasti tartun. Mä haluan opettaa mun lapsen pelaamaan shakkia ja hifistellä sen kanssa kaikkien laitteiden parissa. Se, että maailmassa on isiä, ei tule olemaan meidän perheessä mikään tabu, päinvastoin. Mut loppujen lopuksi on vaan luotettava siihen, että rehellisessä, rakastavassa ja toinen toista kunnioittavassa perheessä on lapsen hyvä kasvaa. Oltiin sitten mitä sukupuolta vaan.

H

Oothan tässä vielä huomenna?

Vähän liian jännittävä viikko takana! Tätäkö on luvassa seuraavat kahdeksan kuukautta? Jatkuvaa epävarmuutta ja pelkoa. Ollaan tehty useita raskaustestejä ja varmisteltu "pikkuriisin" olemassaoloa, ollaan päntätty sallittuja ja kiellettyjä ruoka-aineita, ollaan kuulosteltu ja tunnusteltu kaikkia mahdollisia olotiloja. Tunteet on heitellyt laidasta laitaan; meille tulee vauva!? Meille tulee keskenmeno!? Mitä tästä oikein tulee? Pärjätäänkö, selvitäänkö? Mutta kyllä se kaikista vahvin tunne päivän päätteeksi on luottamus siihen, että meille oikeesti tulee vauva! Me pärjätään ja me selvitään. Näin on tarkoitettu <3 Meidän lapsen elämässä voi olla puutetta fiksuista jutuista tai gurmee-aterioista, mutta rakkaudesta ei koskaan.

Mitäs nyt sitten seuraavaksi? Tällä viikolla tärkeimpinä on soitot sekä Dextraan, että meidän neuvolaan. Kolmen viikon päästä voitaisiin käydä jo ensimmäistä kertaa ultrassa! Siis sellaisessa, jossa nähtäisiin ja mitä tärkeintä, kuultaisiin, pikkuriisi livenä. Siihen asti yritetään pysyä kasassa ja keskittyä myös arkisiin asioihin, hyvän olon vaalimiseen ja toisiimme.

Hyppyrotta ja Seniori meidän ainokaisina,

kunnes kerrottiin vauvan tulosta.

N&H

Kolmas kerta sanoi toden!!

Siinä se on! Heikkokin viiva tarkoittaa raskautta. Tältä testi näytti siis eilen, tänä aamuna viiva oli aavistuksen vahvempi. Loppuviikolla testataan vielä kertaalleen. Mutta kyllä me nyt ollaan aika varmoja, että hedelmöitys on onnistunut! N:n rinnat on ollut jo monta päivää poikkeuksellisen arat, alavatsaa jomottaa, väsyttää ja paleltaa. Ladattiin molempien kännykkään sellainen Odotukseni  -sovellus nähdäksemme, mitä siellä kohdussa tapahtuu (miten niin ollaan innoissamme??). On rv 3+5 ja vauva näyttää tällä hetkellä mini-vadelmalta. H on jo yrittänyt jutella mahalle, mutta voi olla ettei viestit vielä mene ihan perille ;) 

Vakavasti puheen ollen, pelkäämme ilman muuta myös pahinta raskauden ollessa näin alkuvaiheessa. Viiva on haalea ja keskenmenon riski suuri, kun ollaan herkkien testien kanssa näinkin aikaisin liikenteessä. Luonto voi hyvin ratkaista tämän asian vielä ihan toisella tavalla. Toivomme tietysti sydämemme pohjasta, että kaikki menisi hyvin. Sehän tosiaan on niin, että juuri tämän vauvan laskettu aika olisi 1. joulukuuta - meidän kihlajaispäivä <3

Odotus siis jatkuu kaikin tavoin! Loppuviikosta ollaan jo vähän viisaampia, jos kolmas testi näyttää vahvasti plussaa. Peukut pystyyn!

N&H

Kolmas kerta toden sanoo?

"Tämä kortti kuvastaa iloa, lämpöä ja onnistumista."

Hyvä olo ja onnellisuus on ollut läsnä muutaman päivän ajan. Katsomme toisiamme silmiin ja leikittelemme ajatuksella -mitä jos?! Vastoin sovittua täytämme mieltämme vauva-aiheilla, käymme hypistelemässä pikkiriikkisiä vaatteita kaupan hyllyllä ja lisäämme raskaustietouttamme googlettamalla.

Kolmas inseminaatio on nyt takana ja jos tämä kerta sanoo toden, olisi laskettu aika sama kuin meidän kihlapäivämme. Ei paineita!

N