Viimeiset kuulumiset!

Pikkurontti on nyt 10 viikon ikäinen, niin pieni ja niin suuri jo. Aika on mennyt ihan käsittämätöntä vauhtia - ja ollaan kyllä saatu sellainen tyyppi, että huhhuh! <3 Alku oli kieltämättä vaikea, kun oltiin vähän avuttomia kaikki kolme. Pikkuinen itki ensimmäisten viikkojen aikana suhteellisen paljon ja siitä ajasta on meillä molemmillla aika hämärät muistikuvat. Vieraita tuli ja meni, päivä ja yö sekoittuivat toisiinsa ja jumppapallon päällä pompittiin PALJON. Siinä hytkyminen oli aluksi ainoa juttu, mikä rauhoitti meidän pientä. Jossain vaiheessa tapahtui kuitenkin muutos ja Pikkurontti ei enää itkenyt niin paljon ja alkoi nukkua paremmin, sekä viihtyi aina vaan kauemmin ilman hytkytystä. Nykyään arki on jo ihan toisenlaista alkuaikoihin verrattuna; maailma on avautunut pienelle ja päivät menee kirjoja katsellessa, laulaessa, leikkiessä ja ulkoillessa. Tasaisin väliajoin syödään ja nukutaan. Nyt on kaikin tavoin parempi fiilis kaikesta ja voi sanoa, että tää vauva-aika on aika mukavaa aikaa :)

Ollaan tässä pähkäilty tän meidän blogin kohtaloa, että miten tästä eteenpäin. Alunperin alettiin kirjoittamaan blogia ajatuksella "naisparin matka kohti perhettä", sillä haluttiin jättää itsellemme (ja tuolloin haaveissa olevalle lapselle) muisto siitä ajasta ja niistä ajatuksista, mitä hedelmöityshoidot ja perheen perustaminen meissä herätti. Nyt tuntuukin siltä, että tämän blogin haluaa päättää tähän. Siitä on noin vuosi, kun koko tämä meidän matka alkoi ja tässä sitä ollaan - nyt meitä on kolme. Jatkamme tästä perheenä eteenpän ja toivotamme kaikille tämän blogin lukijoille oikein kaunista kevättä! Kiitos mukana elämisestä ja kaikista kommenteista :)

N&H

"Onpa sillä paljon tukkaa!"

Mites se menikään, blogit hiljenevät lapsen syntymän jälkeen..? ;) Vauvan, varsinkin ensimmäisen, tulo elämään ja perheeseen kääntää kieltämättä kaiken päälaelleen - näin myös meillä. Pysähtymiseen ja blogin päivittämiseen ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa ja energiaa, mutta nyt yritämme kertoa vähän kuulumisia.

Torstaiaamuna 15.12.2016 lähdimme siis Kätilöopistolle synnytyksen käynnistämistä varten. Koko prosessi aloitettiin ballongin laitolla ja koska N:n kohdunsuu oli jo valmiiksi muutaman sentin auki, katsoi lääkäri parhaaksi, että jäämme samantien osastolle. Päätös olikin oikea, koska ballonki irtosi jo parin tunnin kuluttua. Tässä välissä päästiin lounaalle, johon suhtauduttiin vähän pilke silmäkulmassa ikään kuin viimeiseen ateriaan. Sitä se sitten oikeastaan olikin! Kahdelta iltapäivällä lääkäri puhkaisi N:n kalvot ja siitä alkoi turhauttavalta tuntuva odottelu; liikkua ei saanut, koska N oli jatkuvasti "käyrillä" (niitä piti ottaa jostakin syystä useampaan otteeseen). Viideltä siirryttiin synnytyssaliin ja siellä käynnistystä jatkettiin oksitosiini -tipalla. Tuolloin viimeisetkin haavekuvat luonnollisesta synnytyksestä hiipuivat pois. N sai olla jumppapallon päällä, mutta letkut ja johdot olivat jatkuvasti tiellä ja liikkuminen hankalaa. Kätilö kertoi, että voi kulua useita tunteja ennen kuin mitään tapahtuu, mutta jo tunnin päästä N:n supistukset olivat pistäviä ja kivuliaita. Neljän tunnin kuluttua oksitosiinin aloittamisesta supistuksia tuli jo tauotta, siis todella tauotta, jolloin oksitosiinin tiputtaminen lopetettiin. Tässä vaiheessa vauvan sydänäänet laskivat aika paljon ja lääkäri hälytettiin paikalle. Vauvan tilanne normalisoitui, N:n kohdunsuu oli 4-5 cm auki ja supistukset jatkuivat hieman tasaisemmin, kunnes tunnin päästä alkoi taas tapahtua. N tunsi ponnistamisen tarvetta ja yhtäkkiä kohdunsuu olikin jo 9 cm auki. Ilokaasua lukuunottamatta muita kivunlievityksiä ei voitu enää harkita. Ponnistusvaihe alkoi klo 22.10 ja koska vauvaa uhkasi jälleen hapenpuute, nopeutettiin pikkuisen ulostuloa imukupin avulla. Tästä vaiheesta H:lle on jäänyt mieleen kätilön huudahdus: "Onpa sillä paljon tukkaa!" :D Viidentoista minuutin kuluttua ponnistusvaiheen alkamisesta Pikkurontti oli ulkona <3

Olihan se ihan käsittämätön näky, että yhtäkkiä kätilöiden käsissä roikkui pieni vaaleanpunainen ihminen, meidän tyyppi! Hän oli ihan hiljaa ja H jo ehti huolestua, että onhan kaikki kunnossa - kunnes ensin alkoi maailman ihanimpien aivastusten sarja, jota seurasi kirkas ja kimeä rääkäisy. Pikkurontti nostettiin N:n rinnalle ja siinä me kolme oltiin hetki ihan onnessamme. Tai ainakin H ja N, Pikkurontti oli naama rutussa ja järkyttyneenä kaikesta tapahtuneesta. Oli kuulemma vielä syntyessään pitänyt toisella kädellä napanuorasta kiinni :D

Meidän onnea kesti sen viisitoista minuuttia, kunnes istukan ulostulon jälkeen kätilöt näyttivät taas vähän huolestuneilta ja totesivat, että N vuotaa runsaasti verta. Taas mentiin; Pikkurontti käärittiin pyyhkeeseen ja ojennettiin H:lle ja N kiidätettiin leikkaussaliin toiseen kerrokseen. H:n mieleen on syöpynyt aika ahdistavana kuvana se näky, kun N heilauttaa sängynpohjalta kättään hyvästiksi ja katoaa ovien taakse. Siinä hetkessä ei vielä voinut tietää, miten kaikki tulee päättymään. Onneksi hyvin. Muutaman tunnin kuluttua H ja Pikkurontti pääsivät N:n luo heräämöön ja sieltä varsinaisesti alkoi meidän kolmen matka perheenä eteenpäin. Synnytyksen komplikaationa oli kohtuun jääneet kalvon ja istukan palaset, jotka aiheuttivat runsaan vuodon (yhteensä 2,6 litraa!). Leikkaussalissa N sai punasoluja ja kohtu kaavittiin. Repeämät ommeltiin ja N pääsi osastolle vielä samana yönä. Siitä se sitten lähti, N:n toipuminen ja kaiken uuden opettelu pienen vauvan kanssa.

Nyt on siis kuukausi äitiyttä ja perhe-elämää meillä molemmilla takana. Ei siitä mihinkään pääse, Pikkurontti on ihaninta maailmassa. Jo alusta alkaen hän on katsonut kohti todella tarkkaan ja tapittanut pienillä silmillään meitä molempia. Monesti ollaan mietitty, että mitä ihmettä mahtaa liikkua pikkuisen mielessä? Voisi myös sanoa, että hän on temperamenttinen ja tulistuu herkästi, kiihtyy hetkessä nollasta sataan! Vastapainona taas kaiken ollessa hyvin, on Pikkurontti meidän pieni päivänsäde, joka ilmeilee, filmaa, jokeltelee, kujeilee ja on kaikin tavoin parasta seuraa. Ensimmäiset viikot olivat siinä mielessä vaikeita, kun oli niin paljon opeteltavaa ja paljon epävarmuutta meillä molemmilla. Tuskailtiin jokaisesta itkusta ja hapuilevin käsin nosteltiin ja kanneltiin pientä kääröä. Nyt alkaa pikku hiljaa löytyä uudenlaista varmuutta ja iloa; tiedetään ja tunnetaan lapsemme tarpeet ja osataan vastata niihin jo paljon paremmin. Synnytys oli rankka kokemus, mutta aika on tuonut siihen hyvää etäisyyttä. Eilen katseltiin kuvia ensimmäisistä päivistä ja oli hurjaa huomata, miten paljon Pikkurontti onkaan kasvanut jo kuukauden aikana! Meidän pikkuinen, elämä vasta niin edessä. Mikä vastuu, mikä lahja.

N&H

Vihdoin!

Meille syntyi pieni tyttö!

Palataan synnytykseen tarkemmin myöhemmin, mutta lyhykäisyydessään: rankkaa oli. Torstaina 15.12 käynnistettiin - itse synnytys oli nopea ja raju, jonka jälkeen N päätyi leikkaussaliin menetettyään niin paljon verta. Vietettiin sairaalassa yhteensä kolme päivää ja tänään kotiuduttiin. Vaikka kokemus oli hurja niin tässä sitä nyt ollaan, hartaasti odotetun pienen ihmisen kanssa. Hän on ihmeellinen pikkuinen ja kaiken jo taakse jääneen tuskan arvoinen. Tumma tukka peittää pään, nenä on pieni nykerö, katse tarkka ja sormet ja varpaat ovat pitkät ja kippuraiset. On temperamenttinen ja tomera kaveri, oikea sisupussi. 50cm ja 3282g täyttä kultaa <3

Aika on täysin pysähtynyt ja tässä sitä nyt vaan ihmetellään toisen ähinää, aivastelua, itkua ja sätkimistä. Yritetään hoitaa häntä parhaamme mukaan.  Tästä se lähtee!

N&H

Yliaikaiskontrolli (41+5)

Varsinainen masuasukki! Loppuraskautta seurataan äitiyspoliklinikalla, kun raskauden kesto on 41+5 ja siitä eteenpäin. Neuvolan ohjeistuksen mukaisesti oltiin eilen sitten yhteydessä synnytyssairaalaan ja saatiin kontrolliaika tälle aamulle. Oli poikkeuksellisen jännittynyt tunnelma aamupalapöydässä, sillä meillä ei ollut hajuakaan mitä tulisi tapahtumaan. Miksi synnytys ei ole vielä alkanut? Miksi ei edes supistele? Onko vauvalla kaikki hyvin ja mitä jos synnytys käynnistetään jo heti tänään? Saatiin sitten riita aikaiseksi sairaalakassista, sillä H eli siinä luulossa, että se jätetään kotiin kunnes N yhtäkkiä vihjaisi kassista puuttuvan asioita. Siinä sitten toisillemme tiuskien pakattiin kassi ja lähdettiin matkaan, mutta saatiin sovittua ennen sairaalan pihaan saapumista - juuri sopivasti!

Osastolle ilmoittautumisen jälkeen päästiin melkein heti lääkärin vastaanotolle, jossa lääkäri teki alkuun sisätutkimuksen ja totesi kohdunsuun olevan noin sentin auki. Tämän jälkeen hän "pyöräytti" vähän rajummalla otteella kohdunsuuta/kalvoja irti (tai jotain!) ja totesi sen mahdollisesti edesauttavan synnytyksen luonnollista käynnistymistä. Sisätutkimuksen jälkeen ultrattiin ja kaikki näytti Pikkurontilla olevan enemmän kuin hyvin; lapsivettä riitti, istukka ja napanuora toimivat ja syke oli hyvä. Painoarvioksi saatiin 3300 g <3 Viikkoihin nähden ilmeisesti aika pikkuruinen tapaus, mutta nämä arviothan voivat heitellä aika paljonkin. Tämän jälkeen N makoili puolisen tuntia ns. käyrillä, eli Pikkurontin sykettä seurattiin vähän pidemmän aikaa ja siinäkään ei ollut mitään ihmeellistä. Meidät päästettiin siis kotiin ja jos synnytys ei torstaihin mennessä ala itsestään niin palaamme sairaalaan käynnistystä varten.

Kaiken kaikkiaan huojentavaa oli nähdä ja kuulla, että kaikki on hyvin ja jotakin on jo kohdunsuullakin tapahtunut. Ollaan paineltu akupisteitä joka päivä - liekö sillä vaikutusta? :D Kotimatkalla käytiin ostamassa illaksi torttutaikinalevyjä ja glögiä. Katsotaan ehtiikö tortut uunista ulos vai alkaako vihdoin tapahtua? ^_^

N&H

P.S Pienet jutut voivat toisinaan tuntua suurilta. Poliklinikalla oli rinnakkain useampi vessa, joista yksi oli merkattu lapulla seuraavasti: Isät ja vieraat voivat käyttää tätä vessaa. Hetken aikaa H seisoi oven edessä hölmistyneenä, sillä ei tuntenut kuuluvansa kumpaankaan joukkoon. Ehdotus: Isät, puolisot ja vieraat voivat käyttää tätä vessaa voisi toimia paremmin.

41+0

Vastoin meidän viime viikon tuntemuksia, ei mitään mullistavaa ole tapahtunut. N:llä ei edelleenkään ole mitään synnytystä enteileviä merkkejä ja Pikkurontti se vaan rymyää samaan malliin aina vaan kasvavassa mahassa. Viimeinen odotusajan neuvolakäynti meillä oli alkuviikosta, jonka yhteydessä terveydenhoitaja ohjeisti meitä ottamaan ensi maanantaina yhteyttä synnytyssairaalaan ja varaamaan ajan yliaikaiskontrolliin. Tämä tietysti vain siinä tapauksessa, jos synnytys ei ole siihen mennessä käynnistynyt. Me molemmat toki toivotaan, että synnytys alkaisi luonnollisesti; keinotekoisesti käynnistetty synnytys saattaa olla monesti vaikeampi ja supistukset kivuliaammat. No mutta, se on vasta ensi viikon murhe ja siihen on onneksi vielä aikaa.

Positiivista tässä odotuksen pitkittymisessä on ollut se, että H sairastui kauheaan räkätautiin juuri ennen laskettua aikaa, eikä oikein uskallettu edes miettiä mitä oltaisiin tehty, jos sairaalaan lähtö olisi osunut esimerkiksi viime viikonloppuun. Onneksi sellaista tilannetta ei tullut ja nyt ollaan taas täysissä sielun ja ruumiin voimissa! Ollaan oltu aika lailla kotosalla, pelattu päivittäin Scrabblea ja veivattu Netflixiä. Gilmoren tyttöjen uusien jaksojen lisäksi ollaan löydetty muutama loistava sarja: Stranger Things ja tällä hetkellä menossa Jälkiä jättämättä (The Killing). Lenkkeilyä ei kauppareissuja lukuun ottamatta olla oikein harrastettu H:n flunssan ja liukkaiden kelien takia. Maanantaina matkalla neuvolaan N kaatui (taas!) ja käsikynkkää kun mentiin niin H komeasti perässä. Onneksi päästiin heti kuulemaan sydänäänet ja kuten sanottu, Pikkurontin liikkeet ovat olleet hyvällä mallilla senkin jälkeen.

Rehellisyyden nimissä on toki sanottava, että alkaa jo vähitellen kypsyttämään tämä odottelu. Olosuhteista johtuen ollaan jo aika lailla mökkihöperyyden partaalla, mutta mieltä rauhoittaa se tosiasia, että viikon sisällä saadaan jo hyvin todennäköisesti Pikkurontti syliimme. Miltä hän näyttää? Millaiset varpaat? Onko tukkaa ja miltä tuoksuu? Odotamme häntä niin valtavan paljon, että tässä ihan pakahtuu.

N&H

Sukkapuikkoja ja sähkövirtaa

Opimme viime viikolla uuden sanan: sukkapuikkokivut. N oli tuntenut jo jonkin aikaa teräviä vihlaisuja kohdunsuun alueella ja Vauva -palstalla (!) oli tämäkin oire sitten nimetty osuvasti sukkapuikkokipuiluksi. Se tuntuu siis juuri siltä kuin sukkapuikolla tökittäisiin sisältäpäin, eli Pikkurontti se siellä neuloo tietään ulos kohdusta :D Vihlaisut tuntuvat aina silloin kun mahassa ollaan hereillä ja touhutaan. Tarkoittaako se, että synnytys koittaa pian? Tuskin, mutta ollaan tässä malttamattomina googlailtu kaikkia synnytystä ennakoivia oireita ja niitä voi olla esimerkiksi verenpaineen nousu, löysä vatsa, vauvan rauhoittuminen, irronneen limatulpan bongaaminen jne. Onhan näitä. Toistaiseksi ei ole tapahtunut mitään edellä mainituista ja aletaan kieltämättä olla jo aika kärsimättömiä.

Koska laskettu aika on jo parin päivän päästä, niin ajateltiin kokeilla kivunlievitykseen tarkoitettuja akupisteitä - niiden painelu voi nimittäin myös vauhdittaa synnytyksen käynnistymistä. Lisätietoa kiinnostuneille löytyy täältä: Akupainantaopas. Yksi tärkeä piste löytyy esimerkiksi molemmista käsistä, peukalon ja etusormen väliseltä alueelta ja se toimii toisilla myös hyvänä kipupisteenä läpi synnytyksen. Kaikkea kannattaa kokeilla! Ajateltiin antaa näille pisteille mahdollisuus, vaikka ei akupainannasta olekaan mitään aikaisempaa kokemusta. Toinen asia mitä kokeillaan on Tens-laite, joka vuokrattiin Aktiivinen synnytys ry:ltä. Siinä ajatuksena on, että heti synnytyssupistusten alkaessa N:n selkään kiinnitetään neljä elektrodilätkää ja N voi ohjaimen avulla johtaa heikkoa sähkövirtaa hermoihinsa. Tällä tavalla häiritään kipuviestin kulkeutumista aivoihin ja supistukset on helpompi kestää. Netistä on ainakin löytynyt monia synnytyskertomuksia, joissa Tens-laitteesta on ollut suurta hyötyä ja osa on jopa pärjännyt pelkästään sillä. Sen käyttäminen on siis täysin turvallista, kun raskausviikkoja on kertynyt 37. Ainoa miinus laitteessa on, että se ei tietenkään kestä vettä, joten valinta on sitten tehtävä suihkun/ammeen ja Tensin välillä. Elektrodit voi toki irrottaa ja käydä suihkussa, mutta käyttökokemusten perusteella laitteen teho on tämän jälkeen heikompi. Laitteen vuokra on 40 euroa/kk.

Viimeisin neuvolakäynti oli viime viikolla ja kaikki oli kunnossa. Pikkurontti oli terveydenhoitajamme mukaan nyt kiinnittynyt ja edelleen raivotarjonnassa. Sydänääniä kuunnellessa jäi meiltä äideiltä kyllä muutama lyönti välistä, kun vauvan syke yhtäkkiä hidastui ja hidastui (120 asti). Terveydenhoitaja pyysi N:ää kääntymään kyljelleen, jonka seurauksena syke alkoi taas naputtamaan nopeaan tahtiin (150-160). Oltiin tästä heti huolissamme, mutta terveydenhoitaja vakuutteli tämän olevan normaalia, eikä syke laskenut mitenkään huolestuttavan alas. Selällään makaamista tulisi nyt kuitenkin tässä raskauden loppuvaiheessa välttää, sillä siinä asennossa vauva ja kohtu painavat äidin verisuonia ja tällöin myös istukan verenkierto heikkenee.

Meistä tuntuu vahvasti siltä, että Pikkurontti syntyy tällä viikolla! Tästä päivästä eteenpäin meidän kalenterikin on täysin tyhjä - vuoden loppuun saakka :D Koko joulukuun ajan voidaan sitten rauhassa ihmetellä uutta perheenjäsentä, tutustua pikkuiseen ja opetella sen juttuja. Ollaanko me valmiita? Kyllä!

N&H

Top 5 vauvakamat!

Niin tästä meidän Pikkurontista sitten tuli torstaina täysiaikainen ja kaikki olisi nyt valmiina - tulis jo! :D

Komea vaippakakku!

Monien tarkistusten jälkeen kaikki olennainen ja tarpeellinen tavara taitaa nyt olla hankittuna/saatuna. Aika vähällä ollaan meidän mielestä selvitty siltä osin, että ei olla uutena ostettu juurikaan mitään. Tähän "kitsasteluun" on montakin syytä: meidän taloudellinen tilanne ei tällä hetkellä salli kauheasti shoppailua ja vaikka sallisikin, niin tykätään aika paljon kierrättämisestä, kirppareista ja itsetehdyistä jutuista. Ahkerassa käytössä on ollut Tori ja Facebookin eri kierrätysryhmät. Varsinkin vauvojen ja pienten lasten vaatteiden ja tavaroiden käyttöikä on yleensä niin lyhyt, että kaikki meidän hankinnat ainakin tähän asti ovat olleet melkein uudenveroisia.  Ihan valtavasti ollaan saatu myös erilaisia käyttötavaroita ystäviltä lahjaksi. N:n ystävä järjesti yllätyksenä baby showerit eli vauvakutsut syyskuun alussa, joista jäi käteen muun muassa sukkia, harsoja, vaippoja, voiteita, leluja, tutteja ja vaikka mitä! H:lla taasen oli varpajaiset viime viikonloppuna ja koska siinä vaiheessa Pikkurontilta ei oikein puuttunut enää mitään, oli varpajaisten anti enemmänkin henkisellä puolella ja saadut lahjat auttavat H:n omassa jaksamisessa; viskipullo, lahjakortti Starbucksiin ja uusi päiväkirja :D Sai toki Pikkuronttikin osansa, siitä lisää kohta.

Uutena on ostettu lähinnä raskausajan vaatteita N:lle. Esimerkiksi siistiä ja kivannäköistä talvitakkia ei etsinnöistä huolimatta löydetty mistään käytettynä ja sitten tulikin jo kiire, joten N tilasi mieleisensä netistä. Samoin äitiysfarkkuja ja -collegehousut on ostettu uutena ja tällä viikolla shoppailtiin ensimmäiset imetysliivit Lindexiltä. Merkittävin satsaus tähän mennessä on ollut yhdistelmävaunut ja ne haluttiin tosiaan ostaa uutena (Emmaljungan Super Viking). Ajatuksena ja haaveena on, että ne olisivat käytössä pitkään ja käyttökelpoiset vielä toisenkin lapsen kohdalla.

Mutta sitten! Viitattiin tosiaan siihen, että ollaan saatu ystäviltä kaikenlaista. On ollut liikuttavaa ja ihanaa huomata miten upeita ystäviä meillä on ja miten täysillä kaikki tuntuvat odottavan Pikkuronttia tähän maailmaan. Kaikista itsetehdyistä jutuista on nopeasti tullut meidän suosikkeja:

Kuvassa näkyvän villahaalarin on tehnyt H:n ystävä ja tämä oli myös yksi lahja varpajaisissa. Haalari on meidän molempien mielestä ihan älyttömän ihana; oltiin jonkin aikaa jo etsitty jotakin vastavaa, mutta sopivaa ei ollut osunut kohdalle. Onneksi ei, sillä tämä villahaalari päihittää kaikki mennen tullen! N:n serkku taas vihjaili jo kesällä, että saattaisi tehdä unipussukan vauvalle - ja kuvan vasemmassa alalaidassa näkyy millainen saatiin :) Tämän ihanuuden mukana tuli vielä pipo, kaulaliina, lapaset ja töppöset; lankaa oli kuulemma jäänyt sen verran yli, että serkku intoutui neulomaan oikein urakalla! Unipussukkaa lukuun ottamatta pakattiin nämä kaikki sairaalakassiin, niissä kelpaa tuoda Pikkurontti sitten ensimmäistä kertaa kotiin <3

Toisessa kuvassa näkyvän tilkkupeitteen teki N:n työkaveri ja se oli lahja koko työporukalta. Peite oli ihana yllätys, sillä peittoja ja pussukoita löytyy nyt sängystä, äitiyspakkauksesta ja vaunuista, mutta tätä voi käyttää esimerkiksi sohvalla ja myöhemmin pehmikkeenä lattialla. Siinä on Pikkurontin hyvä kölliä ja ihmetellä maailman menoa! Suosikkeihin lukeutuu myös sininen, kudottu kantoliina valaskuviolla. Sen N bongasi Torista ja ihastui kuosiin heti. Halutaan siis oppia molemmat käyttämään kantoliinaa mahdollisimman paljon, sillä sen tuoma läheisyys on vauvalle hyväksi ja vapauttaa samalla meidät tekemään paremmin asioita kotona. Tiesittekö, että Kantoliinayhdistyksen kautta voi saada maksutta tukihenkilön, joka opastaa liinan käytössä ja eri tekniikoissa? Me aiotaan ainakin ottaa yhteyttä, jos tuntuu yhtään hankalalta. Lisätietoa kiinnostuneille täältä: Kantovälinetukihenkilöt.

N&H