Nikottelua ja perhevalmennusta

Kuluneen viikon merkittävin tapahtuma on seuraava: Pikkurontilla oli ensimmäistä kertaa hikka! Maanantaina ensimmäisen kerran ja sen jälkeen niitä onkin sitten ollut useampia. Hikassahan ei ole mitään ihmeellistä, mutta kaikki uudet jutut saavat meidät tietenkin ihan fiiliksiin :) Mitähän se on sitten, kun Pikkurontti syntyy? "Se hengittää!" "Se itkee!" "Se aivasti!".

Tänään on siis rv 32+2. N on jäänyt jo sairaslomalle, koska tekee fyysisesti aika raskasta työtä. Virallisestihan äitiysloma alkaa jo parin viikon päästä, joten aika pitkälle on pystynyt sinnittelemään. Lepo on tehnyt hyvää; selkäkivut helpotti heti ja aamuyön valvomiset on helpompi korvata useammillakin päiväunilla :)

Keskiviikkona meillä oli sekä perhevalmennus, että neuvola. Perhevalmennuskertojahan on tosiaan kaksi ja tämä oli niistä ensimmäinen. Sitä veti kaksi terveydenhoitajaa ja osallistujia oli aika paljon (noin 15 henkilöä). Alkuun kaikkia pyydettiin esittäytymään kertomalla oma nimensä, laskettu aika, vauvan sukupuoli (jos tämän halusi jakaa) sekä vauvasta käytettävä lempinimi. Tällaisissa tilanteissa varmaan kaikkia jännittää enemmän tai vähemmän, kun on uusi ryhmä kyseessä, mutta suurin osa jännittää todennäköisesti vain omaa esiintymistään vieraiden ihmisten seurassa. Ärsyttävää ja ikävää on se, että me joudutaan tämän lisäksi vielä jännittämään muiden suhtautumista meihin, kun kerrotaan omasta perheestämme. On inhottava tunne, kun ihmisten ilmeistä ei voi päätellä mitään. Yhtä inhottavaa on, että ei oikein pääse kiinni niihin omiin tunteisiin. Mikä siinä meidän perheen esittelyssä eniten jännittää? Miksi muiden mielipiteet merkitsee niin paljon? Ja syvin pelko on tietenkin se, että tällaistako tämä tulee aina olemaan? Miten olla siirtämättä tällaista jännitystä omaan lapseensa? Paljon kysymyksiä!

Sisällöllisesti perhevalmennus oli aika keskinkertainen, käytiin läpi mm. imetykseen ja vauvan ensipäiviin liittyviä asioita. Tullaan varmaan antamaan palautetta siitä, kun perhevalmennuksen vetäjät jotenkin takeltelivat aina kumppanista puhuttaessa. Tai monesti viitattiin yksinomaan isään ja toisinaan haettiin isän rinnalle sitten muitakin ilmaisuja, mutta vähän hapuilevasti; "... ja tärkeää on, että jo vauvan ensipäivistä lähtien aktiivisen roolin ottaa myös isä.. tai tukihenkilö, a-a-avopuoliso, kumpp.. mitä näitä nyt onkaan". Tähän tyyliin :D Joten toki se tuntui vähän pahalta, kun siellä sitten istui joukossa mukana ja tuli sellainen olo, että nyt tässä haetaan jotain sanaa ihan vaan meidän takia. Palautteemme siis on lyhyt ja ytimekäs: perhevalmennuksessa voisi johdonmukaisesti viitata puolisoon ja tukihenkilöön, that's it. Mielenkiintoisinta koko valmennuskerrassa oli jo synnyttäneen äidin vierailu pienen vauvansa kanssa. Vaikka kyseisen äidin synnytyskokemus oli aika raju niin siitä toipuneena hymyili jo iloisesti ja sanoi, että olisi valmis samaan uudestaankin. Palkinto on nimittäin sen arvoinen <3

Neuvolassa kaikki menee jo aika rutiinilla. Vaihdetaan kuulumiset, verenpaine, hemoglobiini, paino ja sitten pitkälleen, kylmää geeliä mahan päälle ja kuunnellaan ihanaa jumputusta hetken aikaa :) Tällä kertaa pienen poikkeuksen teki se, että terveydenhoitaja totesi N:n sf-mitan (eli kohdun koon) olevan yläkäyrän rajamailla. Se on siis koko ajan kieppunut siellä main, mutta nyt on tapahtunut vielä jonkinlainen kasvupyrähdys. Saatiin siis uusi aika ensi viikolle ja jos kasvu on jatkunut niin saadaan lähete Naistenklinikalle, jossa katsotaan ultraäänellä tilannetta tarkemmin. Paniikki! Koitamme pysyä rauhallisina :)

Rauhaa tuo ainakin se, että laskettuun aikaan on enää 54 päivää. Eikun.. APUA! Vaunutkin on vielä hankkimatta. Merkki ja malli ovat olleet tiedossa jo pidemmän aikaa, mutta kerta ne kapistukset maksavat maltaita niin hetken täytynee vielä säästää. Mutta turvakaukalo hankittiin viime viikolla! Se  tuntuu tosin jo tyhjillään aika painavalta, joten vähän hirvittää :D

Projektina lastenhuone :)

N&H

Aktiivinen synnytys

Ollaan koko raskauden ajan puhuttu lähinnä vaan raskaana olemisesta ja varsinainen synnytystapahtuma on jäänyt ihan huomiotta. Joskus raskauden alkuvaiheessa oletettiin aika puolihuolimattomasti, että sairaalaan sit vaan ja kaikki kivunlievitykset kehiin, edes punnitsematta muita vaihtoehtoja. Tähän menettelytapaan kaikkialla ohjataan ja harvemmin tulee edes ajateltua, että synnytyksen kulkuun voi itse vaikuttaa. Sanotaan se nyt suoraan; ajateltiin, että kaikki kotisynnyttäjät tai luomusti muutoin synnyttävät ovat jotenkin hurahtaneita ja vaarantavat hihhuloinnillaan oman, sekä vauvansa terveyden. Asetettiin itsemme tällaisen touhun yläpuolelle ja nähtiin N itsestäänselvästi synnytysalissa selällään mukavaksi lääkittynä. No, se oli silloin ja nyt on nyt :D

Laskettu aika kun kovasti lähestyy niin ollaan molemmat alettu enemmän lukea synnytyksen kulusta ja sitä kautta tutustuttu eri tapoihin synnyttää. Ja se ei olekaan niin yksioikoista, kun alkuun ehkä luultiin.. tai nyt katsotaan koko prosessia vähän eri näkökulmasta. Ennen painopiste oli siinä millainen sairaala, osasto, hoitohenkilökunta ja lääkkeellinen kivunlievitys meillä tulee olemaan - nyt kiinnostavampaa onkin oma rooli, osallisuus ja miten synnytyksestä saisi mahdollisimman voimaannuttavan kokemuksen. Tähän liittyy kiinteästi aktiivisen synnytyksen käsite. Kärjistetysti voisi sanoa, että lääketieteen näkökulmasta synnytys on liuta toimenpiteitä ja synnyttäjä on näiden toimenpiteiden passiivinen kohde. Ongelmallisten ja äidin tai lapsen henkeä uhkaavien tilanteiden varalta kaikki toimenpiteet on tietysti välttämättömiä! Mutta kun puhutaan ihan tavanomaisesta ja luonnollista kulkua noudattavasta synnytyksestä, voidaan monet hoitokäytännöt ja keinot nähdä synnytystä häiritsevinä. Monelle synnyttäjälle on sairaalassa tapahtunut synnytys ollut jopa traumaattinen kokemus, jossa ei ole saanut omaa ääntään tai tahtoaan kuuluviin (esim. Hesarin juttu Uusi synnytystrendi kiinnostaa odottavia äitejä - "Voiko synnyttäminen toisaan olla näin mahtavaa").

Aktiivisessa synnytyksessä synnytyksen kulkuun pyritään puuttumaan mahdollisimman vähän; synnyttäjän toiveita kuunnellaan ja kaikissa vaiheissa luotetaan siihen, että synnyttäjä itse on oman kehonsa paras asiantuntija. Synnyttävä nainen on synnytysprosessissa aktiivinen osapuoli, joka luottaa vaistoihinsa ja omaan kykyynsä synnyttää. Aktiivinen synnytys ei poissulje esimerkiksi lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta on ennen kaikkea henkinen asenne - minä pystyn tähän. Päästäkseen tällaiseen henkiseen tilaan, moni päätyy suosimaan juuri kotisynnytystä, sillä turvallisuuden tunne syntyy helpommin tutussa ympäristössä. Yhtä monelle sairaala voi olla turvallisuutta lisäävä paikka, monitoreineen ja lääkäreineen. Tärkeintä on, että paikka ei saa ainakaan lisätä synnyttäjän pelkoa tai ahdistusta. Kun synnyttäjä kokee olonsa turvalliseksi ja tietää, että häntä kuunnellaan ja kunnioitetaan, antaa se hyvät edellytykset päästä lähes meditatiiviseen olotilaan, jota kutsutaan myös synnytystranssiksi. Kuulostaa villiltä, mutta tarkoittaa lähinnä sitä, että synnyttäjän annetaan rauhassa kääntyä sisäänpäin ja käpertyä itseensä, jolloin synnytystä edistävät hormonit, oksitosiinit ja endorfiinit, pääsevät erittymään parhaiten. Aktiivisesta synnytyksestä lisää täältä: Aktiivinen synnytys

Tällaista ollaan siis pohdittu viime päivinä! Aktiivinen synnytys kiinnostaa ja tässä on muutama kuukausi (toivon mukaan) aikaa valmistautua ja miettiä synnytysprosessia vielä tarkemmin tästä näkökulmasta käsin. Sairaalaan ollaan joka tapauksessa menossa synnyttämään, se tuntuu ehdottomasti turvallisimmalta vaihtoehdolta. Aiotaan kuitenkin toimittaa sairaalaan etukäteen synnytystoivelista (löytyy esim. täältä Toivelista), johon kirjataan tarkempia toiveita. Esimerkiksi synnytyshuoneen valaistus tai henkilökunnan käyttämä äänenvoimakkuus on sellaisia juttuja, joita ei etukäteen ehkä tule ajatelleeksi, mutta kirkkaat loisteputket ja kovaääninen puhe voivat synnytyksen aikana häiritä paljonkin. Vaikea sanoa kuinka tarkkaan synnytysosaston hoitohenkilökunta perehtyy kunkin synnyttäjän monisivuisiin toivelistoihin, mutta aina kannattaa yrittää :D


N&H

14 viikkoa laskettuun aikaan!!

Jotenkin pamahti tajuntaan tuo viikkomäärä, kun Odotukseni -mobiilisovellus sen tänään näytti. 14 viikkoa.. ja vastahan sitä pissattiin tikkuun. Huhhuh.

N oli alkuviikosta huolissaan, kun mahassa oli aika vaimea meno. Jotakin pientä liikehdintää oli havaittavissa, mutta siinä kaikki. Eilen illalla sitten sängyssä makoillessa H otti lorukirjan esiin ja alkoi lukea Pikkurontille. Ollaan tuota ääneen lukemista harrastettu jonkin verran, lähinnä Muumeja ja laulettu toki myös. Johtuiko sitten loruista vai mistä, mutta Pikkurontti alkoi pyöriä mahassa ihan villinä ja potki niin, että sen näki ihan selvästi missä pienet jalat menivät! Ilmeisesti Pikkurontti oli alkuviikosta vaan sellaisessa asennossa, että liikkeet eivät olleet niin selviä, suuntautuivat selän suuntaan tai jotain. Meno onkin sitten jatkunut eilisillasta saakka yhtä vilkkaana. Itseasiassa niin vilkkaana, että googletettiin jo voiko napanuoraan jotenkin kuristua siellä kohdussa! Äkkiseltäänhän se tuntuu aika hurjalta ajatukselta, että vauva heiluu miten sattuu suljetussa tilassa jonkin nuoran kanssa. Mutta ilmeisesti on todella harvinaista, että napanuorasta olisi jotakin haittaa vauvalle. Vasta synnytyksessä napanuora saattaa muuttua ongelmaksi (kiertyy vauvan kaulan ympärille liikaa tms.), joka usein kuitenkin huomataan tarpeeksi ajoissa ja asialle voidaan tehdä jotain. Ei siis hätää vielä tässä vaiheessa! Luontoäiti on tämänkin yksityiskohdan suunnitellut suhteellisen hyvin.

"Kaksi pientä peikkolasta

äskeittäin ne löysi vasta

oman kodin siivilästä,

vähän hatarasta tästä.

Taivas käänsi sateen vivun.

- Märkää, voihki peikko Murri.

- Kurjaa, parkui peikko Turri.

- kylmästä saan vatsakivun.

Kaksi märkää peikkolasta

alkaa pohtia nyt vasta,

mistä saisi tiiviin katon,

päänsä päälle suojamaton

vasten sateen ropinaa,

litsis-lätsis lotinaa.

Saven viskaa peikko Murri,

hiekkaa lisää peikko Turri

siivilänsä tilkkeheksi -

peikko Murri sen nyt keksi.

Eläköön! Jo pitää katto.

Onni, viihtymys ja ratto

palaa seulan asukeille,

lämmön ilo tuottaa heille.

Hyvä olo peikko Turrin,

vatsakipu ohi on.

Kuivuu turkki peikko Murrin,

haihtuu märkyys mahdoton.

Sadesumu seudun kattaa,

peikkoja vaan naurattaa"

N&H

Sokerilitkua ja adoptioneuvontaa

No nyt on vaatetta! Lyhyen ajan sisällä ollaan saatu sekä sukulaisilta, että ostettu käytettynä pari vaatepakettia. Samalla on tullut tutuksi kaikenlaiset käsitteet bodyista puolipotkuhousuihin, joista ei ollut hajuakaan aikaisemmin. Eiköhän me nyt osata pukea meidän Pikkurontti suht asiallisesti! Talviaikahan se tässä jännittää, että miten pakata pikkuinen ja mitä jos vaatetta on liikaa tai liian vähän. H:n äitiä alkaa yhä paleltaa, jos hän näkee tai kuulee, että oma lapsi on pukeutunut liian ohuelti. Nuorin lapsi on kuitenkin vasta kolmekymppinen :D Ilmeisesti tämä pukemisen murehtiminen on vain pientä esimakua siitä, mitä kaikkea huolta äidit joutuvatkaan kantamaan.

Meidän neuvola tosiaan vaihtui muuton myötä ja uusi terveydenhoitaja on jopa entistä parempi - tosin ei entisessäkään ollut mitään valittamista! Tämä uusi huomioi meitä molempia tosi kivasti ja vaikuttaa hoitajana täsmälliseltä ja luotettavalta. N:llä on kaikki arvot kunnossa ja Pikkurontin syke kuului hyvin. Sokerirasituskoe tehtiin viime maanantaina, joka sujui yllättävän mutkattomasti (eihän se toimenpiteenä kivalta kuulosta). Paastota piti ja aamulla sitten terveysasemalla tarjoiltiin herkullista mehua, eli erittäin sokeripitoista litkua. Ensimmäisen tunnin ajan oli selvästi levoton olo (juomasta johtuen?), mutta toinen tunti oli jo helpompi. Kokeen aikana ei siis saa poistua odotustilasta tai esimerkiksi nukkua. Aika kuitenkin meni yllättävän nopeasti ja tuloksetkin kuultiin samana päivänä: ei raskausdiabetestä!

Alkuviikosta pistettiin myös hakemukset eteenpäin äitiyspakkauksesta, äitiysrahasta ja vauvavakuutuksesta. H myös soitti adoptioneuvontaan ja tilasi niin sanotusti paperit kotiin - eli ilmoittautumislomakkeen adoptioneuvontajonoon. Sehän oli muuten ihan tavallisen oloinen kaavake, mutta "Perustelut adoptioon" -kohta vähän nauratti meitä molempia. Mitä siihen oikein tulisi laittaa? Latoa itsestäänselvyyksiä, kuten että ollaan naimisissa ja asutaan yhdessä ja haluttais niinku ihan kauheesti oma perhe. H on ollut matkassa koko ajan mukana ja siitä tulis varmaan ihan kiva äiti. Tällaisiin erikoisuuksiin yrittää aina suhtautua mahdollisimman kevyesti, mutta helposti ne myös pääsevät ihon alle. Noh - toivottavaa on, että nämäkin kaavakkeet jäävät kohta historiaan ja ovat ehtaa retroa teini-ikäiselle Pikkurontille ;)

N&H

Rv 22+0!

Ei olla taas kirjoiteltu mitään vähään aikaan! Muutto ja uuden kodin laittaminen on vienyt kaiken vapaa-ajan. Tehdään molemmat vuorotyötä ja senkin takia yhteinen aika on välillä todella kortilla. Mutta pikkuhiljaa tavarat ovat löytäneet paikkansa ja kaiken kaaoksenkin keskellä tämä asunto on tuntunut todella vahvasti kodilta. Kaikki toimii; asuinalue, naapurusto ja kissatkin alkoivat viihtyä muutaman unettoman yön jälkeen ;)

N on voinut koko ajan suhteellisen hyvin ja Pikkurontista on kuoriutunut melkoinen potkumestari! Iskuja sataa oikealta ja vasemmalta, ylhäältä ja alhaalta ja eilen N sohvalla maatessaan näki kaksi potkua mahan päältä :D Joka ilta nukkumaan mentäessä ollaan hetki kuulosteltu ja tunnusteltu masua ja Pikkurontin menoa; H tunsi ensimmäisen kerran potkut raskausviikolla 20 ja oli se ilman muuta aika huikea hetki <3 Itseasiassa aikaisemmin samana päivänä meillä oli ollut rakenneultra ja masussa kaikki oli hyvin. Pikkurontin sukupuolestakin kätilö antoi melko varman veikkauksen, mutta päätettiin pitää se tieto salaisuutena syntymään asti.

Pikkurontti rv 20+0: 22-25cm ja n. 330g <3

Kaikki on siis sujunut varsin mallikkaasti, vaikka usein tuntuu ettei vieläkään oikein ymmärrä mitä on tapahtumassa ja mitä tuleman pitää! Tajuttiinkin tuossa yksi ilta jutellessa, että kerta meidän kodissa ei oikein näy vauvan tulo mitenkään niin ei mikään ihme, että 

a) Pikkurontin syntymä tuntuu toooosi kaukaiselta asialta 

b) ja sitten kun tätä elämänmuutosta alkaa miettimään, niin syntyy helposti kohtuuton hätä ja huoli siitä miten me pärjätään?

Joten! Tänään me sitten käytiin hakemassa pinnasänky, hoitoalusta, itkuhälytin ja turvakaukalon lämpöpussi! Niillä lähdettiin liikkeelle ja N on tehnyt ihan kunnon listaa kaikista tulevista hankinnoista. Ja kyllä sillä vaan on valtava vaikutus; pelkkä pinnasängyn olemassaolo teki tästä heti sata kertaa todellisempaa :) Pikkurontin laskettuun aikaan enää 126 päivää!

N&H

Muuttolaatikoiden saartamana

Aloimme etsiä isompaa kotia heti kun varhaisultra oli takanapäin ja raskaus sillä tavalla "varmistunut". Tajuttiin nimittäin varsin nopeasti, että meidän kaksio yksinkertaisesti on liian pieni kahdelle aikuiselle, kahdelle kissalle, vauvalle ja kaikille vauvan tavaroille. Nyt sattuikin sitten sopivasti niin, että uusi koti löytyi ja täällä me nyt istutaan viimeistä iltaa vanhassa asunnossa, vähän vielä pöllähtäneinä koko asiasta! Onneksi meillä molemmilla on kesäloma ja ollaan hyvin saatu pakattua koko omaisuus kasaan. Voisi oikeastaan sanoa, että tässä on kaksi sellaista isoa asiaa tai muutosta, jotka on tehnyt Pikkurontin olemassaolosta aina vaan todellisempaa. Ensimmäinen on se, että huomisesta alkaen Pikkurontilla on oma huone! Hänhän omistaa toistaiseksi vasta neljä asiaa; bodyn, ruokalapun, pehmopupun ja tossut :D Lastenhuone on siis vähän kolkko vielä näin alkuun, mutta onhan meillä koko tuleva syksy aikaa laitella <3

Toinen asia on, että N tunsi ensimmäistä kertaa Pikkurontin liikkeet juhannuksena! Raskausviikkoja oli tuolloin 17+0. Oltiin mökillä ja syöty ja saunottu; ja illalla sängyssä makoillessa N yhtäkkiä hätkähti ja kuiskasi, että taisi tuntea jotain. H ponnahti ylös ja meinasi lyödä päänsä matalaan kattoon. Oli se aika ihmeellistä. N kuvaili liikkeitä sellaiseksi, kuin joku olisi silittänyt vatsaa sisältäpäin tai painanut vähän vatsan seinämää. Siitä se sitten lähti ja nyt voisi sanoa, että N tuntee Pikkurontin päivittäin ja aina vaan voimakkaammin. On ollut jo muutamia tosi mieleenpainuvia hetkiä; oltiin viime viikolla kevyellä patikointireissulla (10 km) eräässä luonnonpuistossa, maasto oli vähän haastavaa ja illalla jälleen sängyssä makoillessa N oikein pelästyi, kun tunsi yhtäkkiä muutaman oikein kovan potkun. Tai eilen meillä oli keskenämme vähän kärhämää, istuttiin sohvalla ja yritettiin puida asiaa; ja siinä hetkessä, istuallaan, N tunsi pari potkua. Pikkurontilla taisi selvästi olla sanansa sanottavana! ;) 

Tämä viikko menee täysin muuttopuuhissa ja ensi viikolla onkin sitten sekä neuvolalääkäri, että rakenneultra. Viime neuvolakäynnillä pyydettiin lähetettä verikokeisiin, jotta N:ltä katsottaisiin toksoplasmoosin vasta-aineet. Lähinnä kissojen takia haluttiin varmistus asiaan ja saatiinkiin siitä jo tulokset; N on saanut tartunnan jossain elämänsä vaiheessa. Näytteestä näki että kyseessä on vanha tartunta ja se antaa elinikäisen vastustuskyvyn. Näin ollaan ainakin asia ymmärretty! Toki H yhä hoitaa kissojen hiekkalaatikot, pesemme vihannekset ja hedelmät hyvin jne. mutta tieto oli joka tapauksessa helpottava. Lääkärikäyntiä odotamme kuitenkin kovasti, koska eihän ne huolenaiheet tai kysymykset ikinä lopu! :P N:llä on esimerkiksi ilmestynyt kummallisia punaruskeita laikkuja jalkoihin. Eivät kutise tai vaivaa muutenkaan, mutta ollaan niitä ihmetelty - todennäköisesti liittyvät raskauteen, mutta juuri tällaisiin juttuihin halutaan lääkäriltä vielä varmistus. Muuten N:n vointi on ollut oikein hyvä. Maha kasvaa ja jännitys sen myötä!

N&H

Lantionpohjan lihakset!

Lauantai-ilta: Vesalan esikoisalbumi soi ja me googletetaan lantionpohjan lihastreenejä! H ei edes löydä itseltään niitä lihaksia, mutta onneksi H ei ole raskaana vaan N. N:llä taas ei ole ongelmaa tunnistaa, supistaa ja jännittää niitä - mutta N on vaan niin pirun laiska treenaamaan :D Nyt olisikin haussa joku hyvä ja yksinkertainen harjoitusohjelma! Niin, miksi? Jos ollaan ymmärretty oikein niin lantionpohjan lihakset sekä tukee lantionpohjan elimiä, että ylläpitää virtsanpidätyskykyä. Synnytys on niin raju ja repivä koettelemus naisen keholle, että siitä voi seurata mm. virtsan ja ulosteen karkailua. Säännöllinen lantionpohjan lihastreeni raskauden aikana vahvistaa paikkoja synnytystä varten ja ennaltaehkäisee mahdollisia vaurioita (tai ainakin nopeuttaa toipumista). Tosi tärkeä juttu siis! 

N ei oikein tiedä miten tehdä siitä treenistä osa arkea, miten muistaa ja saada se tuntumaan mahdollisimman vaivattomalta? Kuinka usein edes pitää treenata? Joka päivä seuraavan vuoden ajan? :D Onko jengillä vinkkejä tai kokemuksia asiasta?

N&H