Sukkapuikkoja ja sähkövirtaa

Opimme viime viikolla uuden sanan: sukkapuikkokivut. N oli tuntenut jo jonkin aikaa teräviä vihlaisuja kohdunsuun alueella ja Vauva -palstalla (!) oli tämäkin oire sitten nimetty osuvasti sukkapuikkokipuiluksi. Se tuntuu siis juuri siltä kuin sukkapuikolla tökittäisiin sisältäpäin, eli Pikkurontti se siellä neuloo tietään ulos kohdusta :D Vihlaisut tuntuvat aina silloin kun mahassa ollaan hereillä ja touhutaan. Tarkoittaako se, että synnytys koittaa pian? Tuskin, mutta ollaan tässä malttamattomina googlailtu kaikkia synnytystä ennakoivia oireita ja niitä voi olla esimerkiksi verenpaineen nousu, löysä vatsa, vauvan rauhoittuminen, irronneen limatulpan bongaaminen jne. Onhan näitä. Toistaiseksi ei ole tapahtunut mitään edellä mainituista ja aletaan kieltämättä olla jo aika kärsimättömiä.

Koska laskettu aika on jo parin päivän päästä, niin ajateltiin kokeilla kivunlievitykseen tarkoitettuja akupisteitä - niiden painelu voi nimittäin myös vauhdittaa synnytyksen käynnistymistä. Lisätietoa kiinnostuneille löytyy täältä: Akupainantaopas. Yksi tärkeä piste löytyy esimerkiksi molemmista käsistä, peukalon ja etusormen väliseltä alueelta ja se toimii toisilla myös hyvänä kipupisteenä läpi synnytyksen. Kaikkea kannattaa kokeilla! Ajateltiin antaa näille pisteille mahdollisuus, vaikka ei akupainannasta olekaan mitään aikaisempaa kokemusta. Toinen asia mitä kokeillaan on Tens-laite, joka vuokrattiin Aktiivinen synnytys ry:ltä. Siinä ajatuksena on, että heti synnytyssupistusten alkaessa N:n selkään kiinnitetään neljä elektrodilätkää ja N voi ohjaimen avulla johtaa heikkoa sähkövirtaa hermoihinsa. Tällä tavalla häiritään kipuviestin kulkeutumista aivoihin ja supistukset on helpompi kestää. Netistä on ainakin löytynyt monia synnytyskertomuksia, joissa Tens-laitteesta on ollut suurta hyötyä ja osa on jopa pärjännyt pelkästään sillä. Sen käyttäminen on siis täysin turvallista, kun raskausviikkoja on kertynyt 37. Ainoa miinus laitteessa on, että se ei tietenkään kestä vettä, joten valinta on sitten tehtävä suihkun/ammeen ja Tensin välillä. Elektrodit voi toki irrottaa ja käydä suihkussa, mutta käyttökokemusten perusteella laitteen teho on tämän jälkeen heikompi. Laitteen vuokra on 40 euroa/kk.

Viimeisin neuvolakäynti oli viime viikolla ja kaikki oli kunnossa. Pikkurontti oli terveydenhoitajamme mukaan nyt kiinnittynyt ja edelleen raivotarjonnassa. Sydänääniä kuunnellessa jäi meiltä äideiltä kyllä muutama lyönti välistä, kun vauvan syke yhtäkkiä hidastui ja hidastui (120 asti). Terveydenhoitaja pyysi N:ää kääntymään kyljelleen, jonka seurauksena syke alkoi taas naputtamaan nopeaan tahtiin (150-160). Oltiin tästä heti huolissamme, mutta terveydenhoitaja vakuutteli tämän olevan normaalia, eikä syke laskenut mitenkään huolestuttavan alas. Selällään makaamista tulisi nyt kuitenkin tässä raskauden loppuvaiheessa välttää, sillä siinä asennossa vauva ja kohtu painavat äidin verisuonia ja tällöin myös istukan verenkierto heikkenee.

Meistä tuntuu vahvasti siltä, että Pikkurontti syntyy tällä viikolla! Tästä päivästä eteenpäin meidän kalenterikin on täysin tyhjä - vuoden loppuun saakka :D Koko joulukuun ajan voidaan sitten rauhassa ihmetellä uutta perheenjäsentä, tutustua pikkuiseen ja opetella sen juttuja. Ollaanko me valmiita? Kyllä!

N&H

Top 5 vauvakamat!

Niin tästä meidän Pikkurontista sitten tuli torstaina täysiaikainen ja kaikki olisi nyt valmiina - tulis jo! :D

Komea vaippakakku!

Monien tarkistusten jälkeen kaikki olennainen ja tarpeellinen tavara taitaa nyt olla hankittuna/saatuna. Aika vähällä ollaan meidän mielestä selvitty siltä osin, että ei olla uutena ostettu juurikaan mitään. Tähän "kitsasteluun" on montakin syytä: meidän taloudellinen tilanne ei tällä hetkellä salli kauheasti shoppailua ja vaikka sallisikin, niin tykätään aika paljon kierrättämisestä, kirppareista ja itsetehdyistä jutuista. Ahkerassa käytössä on ollut Tori ja Facebookin eri kierrätysryhmät. Varsinkin vauvojen ja pienten lasten vaatteiden ja tavaroiden käyttöikä on yleensä niin lyhyt, että kaikki meidän hankinnat ainakin tähän asti ovat olleet melkein uudenveroisia.  Ihan valtavasti ollaan saatu myös erilaisia käyttötavaroita ystäviltä lahjaksi. N:n ystävä järjesti yllätyksenä baby showerit eli vauvakutsut syyskuun alussa, joista jäi käteen muun muassa sukkia, harsoja, vaippoja, voiteita, leluja, tutteja ja vaikka mitä! H:lla taasen oli varpajaiset viime viikonloppuna ja koska siinä vaiheessa Pikkurontilta ei oikein puuttunut enää mitään, oli varpajaisten anti enemmänkin henkisellä puolella ja saadut lahjat auttavat H:n omassa jaksamisessa; viskipullo, lahjakortti Starbucksiin ja uusi päiväkirja :D Sai toki Pikkuronttikin osansa, siitä lisää kohta.

Uutena on ostettu lähinnä raskausajan vaatteita N:lle. Esimerkiksi siistiä ja kivannäköistä talvitakkia ei etsinnöistä huolimatta löydetty mistään käytettynä ja sitten tulikin jo kiire, joten N tilasi mieleisensä netistä. Samoin äitiysfarkkuja ja -collegehousut on ostettu uutena ja tällä viikolla shoppailtiin ensimmäiset imetysliivit Lindexiltä. Merkittävin satsaus tähän mennessä on ollut yhdistelmävaunut ja ne haluttiin tosiaan ostaa uutena (Emmaljungan Super Viking). Ajatuksena ja haaveena on, että ne olisivat käytössä pitkään ja käyttökelpoiset vielä toisenkin lapsen kohdalla.

Mutta sitten! Viitattiin tosiaan siihen, että ollaan saatu ystäviltä kaikenlaista. On ollut liikuttavaa ja ihanaa huomata miten upeita ystäviä meillä on ja miten täysillä kaikki tuntuvat odottavan Pikkuronttia tähän maailmaan. Kaikista itsetehdyistä jutuista on nopeasti tullut meidän suosikkeja:

Kuvassa näkyvän villahaalarin on tehnyt H:n ystävä ja tämä oli myös yksi lahja varpajaisissa. Haalari on meidän molempien mielestä ihan älyttömän ihana; oltiin jonkin aikaa jo etsitty jotakin vastavaa, mutta sopivaa ei ollut osunut kohdalle. Onneksi ei, sillä tämä villahaalari päihittää kaikki mennen tullen! N:n serkku taas vihjaili jo kesällä, että saattaisi tehdä unipussukan vauvalle - ja kuvan vasemmassa alalaidassa näkyy millainen saatiin :) Tämän ihanuuden mukana tuli vielä pipo, kaulaliina, lapaset ja töppöset; lankaa oli kuulemma jäänyt sen verran yli, että serkku intoutui neulomaan oikein urakalla! Unipussukkaa lukuun ottamatta pakattiin nämä kaikki sairaalakassiin, niissä kelpaa tuoda Pikkurontti sitten ensimmäistä kertaa kotiin <3

Toisessa kuvassa näkyvän tilkkupeitteen teki N:n työkaveri ja se oli lahja koko työporukalta. Peite oli ihana yllätys, sillä peittoja ja pussukoita löytyy nyt sängystä, äitiyspakkauksesta ja vaunuista, mutta tätä voi käyttää esimerkiksi sohvalla ja myöhemmin pehmikkeenä lattialla. Siinä on Pikkurontin hyvä kölliä ja ihmetellä maailman menoa! Suosikkeihin lukeutuu myös sininen, kudottu kantoliina valaskuviolla. Sen N bongasi Torista ja ihastui kuosiin heti. Halutaan siis oppia molemmat käyttämään kantoliinaa mahdollisimman paljon, sillä sen tuoma läheisyys on vauvalle hyväksi ja vapauttaa samalla meidät tekemään paremmin asioita kotona. Tiesittekö, että Kantoliinayhdistyksen kautta voi saada maksutta tukihenkilön, joka opastaa liinan käytössä ja eri tekniikoissa? Me aiotaan ainakin ottaa yhteyttä, jos tuntuu yhtään hankalalta. Lisätietoa kiinnostuneille täältä: Kantovälinetukihenkilöt.

N&H

Ihana, kamala ensilumi

Talvi tuli! Meillä lumi ja jää koituivat niin mukavaksi kohtaloksi, että matkalla kauppaan N liukastui ja kaatui kyljelleen. Onneksi ote H:sta hidasti kaatumista ja onneksi N kellahti polven kautta alas, eikä mahalle käynyt ainakaan ulkoisesti mitään. Säikähdettiin toki, koska ollaan tietoisia kaikkien tärähdysten vaaroista. Pahimmassa tapauksessahan kunnon pyllähdys voi aiheuttaa istukan irtoamisen tai muita ikäviä seuraamuksia. Soitettiinkin samana iltana synnytyssairaalan päivystykseen ja saatiin ohjeeksi tarkkailla vauvan liikkeitä erityisen tarkkaan ja toki kaikkia muita N:n oloja, mahdollisia vuotoja, kipuja jne. Tämä tapahtui siis keskiviikkona ja nyt tuntuu siltä, että selvittiin onneksi säikähdyksellä. Pikkurontti on temmeltänyt samaan malliin ja H on kuunnellut sydämen sykettä säännöllisesti, kaikki vaikuttaa olevan normaalisti. Onneksi <3 Olisipa tää raskaus jo ohi! Vaikka sanotaan, että huolet vaan kasvaa vauvan syntymän myötä, niin kauhean raskaalta tuntuu tämäkin kun ei näe lasta - tuntee vaan epämääräistä möyrimistä.

Synnytyshän voi alkaa nyt periaattessa koska vaan, viikkoja on kasassa 36+2! Meillä oli neuvolalääkärillä käynti viime tiistaina ja siellä tehtiin sisätutkimus, jossa todettiin kohdunsuun vähän pehmenneen ja Pikkurontin olevan raivotarjonnassa. Pikkuinen ei lääkärin mukaan tosin ollut vielä laskeutunut kunnolla, eikä kiinnittynyt, joten ihan lähipäivinä synnytys tuskin käynnistynee - mutta eihän sitä koskaan tiedä! Tänä viikonloppuna ajateltiinkin pakata sairaalakassi valmiiksi ja laatia se meidän toivelista kätilölle. N on tehnyt rentoutus- ja hengitysharjoituksia, jotka on kokenut hyväksi. Moni tuttu ja myös perhevalmennuksessa vieraillut äiti on painottanut oikeaoppisen hengityksen merkitystä synnytyksen aikana ja kyseinen äiti kehui myös valtavasti odottaville äideille (ja tukihenkilöille) tarkoitettuja joogakursseja. Sellaiseen osallistumisesta haaveiltiinkin aikamme, mutta kaikki kurssit olivat aika kalliita meidän budjettiimme (n. 140-200 euroa) ja löydettiinkin hyvä korvike, jota voidaan lämpimästi suositella; Jooga, raskaus ja synnytys - dvd! :D Vuosi sitten julkaistu levy pitää sisällään joogaharjoituksia sekä koko raskausajalle, että synnytykseen. Dvd:n synnytysosio tuntuu ainakin tässä vaiheessa todella hyödylliseltä, sillä siinä näytetään monipuolisesti erilaisia lepoasentoja ja liikkeitä, joilla synnyttävä äiti voi helpottaa oloaan. Lisäksi monen liikkeen yhteydessä tukihenkilöstä on selvästi apua ja tukea ja siihen perehtyminen auttaa myös H:n valmistautumista.  Dvd:n voi tilata tuolta: Manipura.  

Ollaan viime päivinä katsottu Areenasta Imettäjät -ohjelmasarjaa (kiitos vinkistä Sateenkaarinotko!) ja meidän molemmat kissat reagoivat selvästi ihmetellen itkevän vauvan ääneen :P Seniori jähmettyi kuuntelemaan silmät pyöreinä ja nuorempi Hyppyrotta selvästi hätääntyi itkusta, alkoi vikistä ja tuli haistelemaan meitä ja läppäriä :D Jännittäväksi muodostuu tältäkin osin ensimmäiset viikot kotona Pikkurontin syntymän jälkeen...

N&H

Nikottelua ja perhevalmennusta

Kuluneen viikon merkittävin tapahtuma on seuraava: Pikkurontilla oli ensimmäistä kertaa hikka! Maanantaina ensimmäisen kerran ja sen jälkeen niitä onkin sitten ollut useampia. Hikassahan ei ole mitään ihmeellistä, mutta kaikki uudet jutut saavat meidät tietenkin ihan fiiliksiin :) Mitähän se on sitten, kun Pikkurontti syntyy? "Se hengittää!" "Se itkee!" "Se aivasti!".

Tänään on siis rv 32+2. N on jäänyt jo sairaslomalle, koska tekee fyysisesti aika raskasta työtä. Virallisestihan äitiysloma alkaa jo parin viikon päästä, joten aika pitkälle on pystynyt sinnittelemään. Lepo on tehnyt hyvää; selkäkivut helpotti heti ja aamuyön valvomiset on helpompi korvata useammillakin päiväunilla :)

Keskiviikkona meillä oli sekä perhevalmennus, että neuvola. Perhevalmennuskertojahan on tosiaan kaksi ja tämä oli niistä ensimmäinen. Sitä veti kaksi terveydenhoitajaa ja osallistujia oli aika paljon (noin 15 henkilöä). Alkuun kaikkia pyydettiin esittäytymään kertomalla oma nimensä, laskettu aika, vauvan sukupuoli (jos tämän halusi jakaa) sekä vauvasta käytettävä lempinimi. Tällaisissa tilanteissa varmaan kaikkia jännittää enemmän tai vähemmän, kun on uusi ryhmä kyseessä, mutta suurin osa jännittää todennäköisesti vain omaa esiintymistään vieraiden ihmisten seurassa. Ärsyttävää ja ikävää on se, että me joudutaan tämän lisäksi vielä jännittämään muiden suhtautumista meihin, kun kerrotaan omasta perheestämme. On inhottava tunne, kun ihmisten ilmeistä ei voi päätellä mitään. Yhtä inhottavaa on, että ei oikein pääse kiinni niihin omiin tunteisiin. Mikä siinä meidän perheen esittelyssä eniten jännittää? Miksi muiden mielipiteet merkitsee niin paljon? Ja syvin pelko on tietenkin se, että tällaistako tämä tulee aina olemaan? Miten olla siirtämättä tällaista jännitystä omaan lapseensa? Paljon kysymyksiä!

Sisällöllisesti perhevalmennus oli aika keskinkertainen, käytiin läpi mm. imetykseen ja vauvan ensipäiviin liittyviä asioita. Tullaan varmaan antamaan palautetta siitä, kun perhevalmennuksen vetäjät jotenkin takeltelivat aina kumppanista puhuttaessa. Tai monesti viitattiin yksinomaan isään ja toisinaan haettiin isän rinnalle sitten muitakin ilmaisuja, mutta vähän hapuilevasti; "... ja tärkeää on, että jo vauvan ensipäivistä lähtien aktiivisen roolin ottaa myös isä.. tai tukihenkilö, a-a-avopuoliso, kumpp.. mitä näitä nyt onkaan". Tähän tyyliin :D Joten toki se tuntui vähän pahalta, kun siellä sitten istui joukossa mukana ja tuli sellainen olo, että nyt tässä haetaan jotain sanaa ihan vaan meidän takia. Palautteemme siis on lyhyt ja ytimekäs: perhevalmennuksessa voisi johdonmukaisesti viitata puolisoon ja tukihenkilöön, that's it. Mielenkiintoisinta koko valmennuskerrassa oli jo synnyttäneen äidin vierailu pienen vauvansa kanssa. Vaikka kyseisen äidin synnytyskokemus oli aika raju niin siitä toipuneena hymyili jo iloisesti ja sanoi, että olisi valmis samaan uudestaankin. Palkinto on nimittäin sen arvoinen <3

Neuvolassa kaikki menee jo aika rutiinilla. Vaihdetaan kuulumiset, verenpaine, hemoglobiini, paino ja sitten pitkälleen, kylmää geeliä mahan päälle ja kuunnellaan ihanaa jumputusta hetken aikaa :) Tällä kertaa pienen poikkeuksen teki se, että terveydenhoitaja totesi N:n sf-mitan (eli kohdun koon) olevan yläkäyrän rajamailla. Se on siis koko ajan kieppunut siellä main, mutta nyt on tapahtunut vielä jonkinlainen kasvupyrähdys. Saatiin siis uusi aika ensi viikolle ja jos kasvu on jatkunut niin saadaan lähete Naistenklinikalle, jossa katsotaan ultraäänellä tilannetta tarkemmin. Paniikki! Koitamme pysyä rauhallisina :)

Rauhaa tuo ainakin se, että laskettuun aikaan on enää 54 päivää. Eikun.. APUA! Vaunutkin on vielä hankkimatta. Merkki ja malli ovat olleet tiedossa jo pidemmän aikaa, mutta kerta ne kapistukset maksavat maltaita niin hetken täytynee vielä säästää. Mutta turvakaukalo hankittiin viime viikolla! Se  tuntuu tosin jo tyhjillään aika painavalta, joten vähän hirvittää :D

Projektina lastenhuone :)

N&H

Aktiivinen synnytys

Ollaan koko raskauden ajan puhuttu lähinnä vaan raskaana olemisesta ja varsinainen synnytystapahtuma on jäänyt ihan huomiotta. Joskus raskauden alkuvaiheessa oletettiin aika puolihuolimattomasti, että sairaalaan sit vaan ja kaikki kivunlievitykset kehiin, edes punnitsematta muita vaihtoehtoja. Tähän menettelytapaan kaikkialla ohjataan ja harvemmin tulee edes ajateltua, että synnytyksen kulkuun voi itse vaikuttaa. Sanotaan se nyt suoraan; ajateltiin, että kaikki kotisynnyttäjät tai luomusti muutoin synnyttävät ovat jotenkin hurahtaneita ja vaarantavat hihhuloinnillaan oman, sekä vauvansa terveyden. Asetettiin itsemme tällaisen touhun yläpuolelle ja nähtiin N itsestäänselvästi synnytysalissa selällään mukavaksi lääkittynä. No, se oli silloin ja nyt on nyt :D

Laskettu aika kun kovasti lähestyy niin ollaan molemmat alettu enemmän lukea synnytyksen kulusta ja sitä kautta tutustuttu eri tapoihin synnyttää. Ja se ei olekaan niin yksioikoista, kun alkuun ehkä luultiin.. tai nyt katsotaan koko prosessia vähän eri näkökulmasta. Ennen painopiste oli siinä millainen sairaala, osasto, hoitohenkilökunta ja lääkkeellinen kivunlievitys meillä tulee olemaan - nyt kiinnostavampaa onkin oma rooli, osallisuus ja miten synnytyksestä saisi mahdollisimman voimaannuttavan kokemuksen. Tähän liittyy kiinteästi aktiivisen synnytyksen käsite. Kärjistetysti voisi sanoa, että lääketieteen näkökulmasta synnytys on liuta toimenpiteitä ja synnyttäjä on näiden toimenpiteiden passiivinen kohde. Ongelmallisten ja äidin tai lapsen henkeä uhkaavien tilanteiden varalta kaikki toimenpiteet on tietysti välttämättömiä! Mutta kun puhutaan ihan tavanomaisesta ja luonnollista kulkua noudattavasta synnytyksestä, voidaan monet hoitokäytännöt ja keinot nähdä synnytystä häiritsevinä. Monelle synnyttäjälle on sairaalassa tapahtunut synnytys ollut jopa traumaattinen kokemus, jossa ei ole saanut omaa ääntään tai tahtoaan kuuluviin (esim. Hesarin juttu Uusi synnytystrendi kiinnostaa odottavia äitejä - "Voiko synnyttäminen toisaan olla näin mahtavaa").

Aktiivisessa synnytyksessä synnytyksen kulkuun pyritään puuttumaan mahdollisimman vähän; synnyttäjän toiveita kuunnellaan ja kaikissa vaiheissa luotetaan siihen, että synnyttäjä itse on oman kehonsa paras asiantuntija. Synnyttävä nainen on synnytysprosessissa aktiivinen osapuoli, joka luottaa vaistoihinsa ja omaan kykyynsä synnyttää. Aktiivinen synnytys ei poissulje esimerkiksi lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta on ennen kaikkea henkinen asenne - minä pystyn tähän. Päästäkseen tällaiseen henkiseen tilaan, moni päätyy suosimaan juuri kotisynnytystä, sillä turvallisuuden tunne syntyy helpommin tutussa ympäristössä. Yhtä monelle sairaala voi olla turvallisuutta lisäävä paikka, monitoreineen ja lääkäreineen. Tärkeintä on, että paikka ei saa ainakaan lisätä synnyttäjän pelkoa tai ahdistusta. Kun synnyttäjä kokee olonsa turvalliseksi ja tietää, että häntä kuunnellaan ja kunnioitetaan, antaa se hyvät edellytykset päästä lähes meditatiiviseen olotilaan, jota kutsutaan myös synnytystranssiksi. Kuulostaa villiltä, mutta tarkoittaa lähinnä sitä, että synnyttäjän annetaan rauhassa kääntyä sisäänpäin ja käpertyä itseensä, jolloin synnytystä edistävät hormonit, oksitosiinit ja endorfiinit, pääsevät erittymään parhaiten. Aktiivisesta synnytyksestä lisää täältä: Aktiivinen synnytys

Tällaista ollaan siis pohdittu viime päivinä! Aktiivinen synnytys kiinnostaa ja tässä on muutama kuukausi (toivon mukaan) aikaa valmistautua ja miettiä synnytysprosessia vielä tarkemmin tästä näkökulmasta käsin. Sairaalaan ollaan joka tapauksessa menossa synnyttämään, se tuntuu ehdottomasti turvallisimmalta vaihtoehdolta. Aiotaan kuitenkin toimittaa sairaalaan etukäteen synnytystoivelista (löytyy esim. täältä Toivelista), johon kirjataan tarkempia toiveita. Esimerkiksi synnytyshuoneen valaistus tai henkilökunnan käyttämä äänenvoimakkuus on sellaisia juttuja, joita ei etukäteen ehkä tule ajatelleeksi, mutta kirkkaat loisteputket ja kovaääninen puhe voivat synnytyksen aikana häiritä paljonkin. Vaikea sanoa kuinka tarkkaan synnytysosaston hoitohenkilökunta perehtyy kunkin synnyttäjän monisivuisiin toivelistoihin, mutta aina kannattaa yrittää :D


N&H

14 viikkoa laskettuun aikaan!!

Jotenkin pamahti tajuntaan tuo viikkomäärä, kun Odotukseni -mobiilisovellus sen tänään näytti. 14 viikkoa.. ja vastahan sitä pissattiin tikkuun. Huhhuh.

N oli alkuviikosta huolissaan, kun mahassa oli aika vaimea meno. Jotakin pientä liikehdintää oli havaittavissa, mutta siinä kaikki. Eilen illalla sitten sängyssä makoillessa H otti lorukirjan esiin ja alkoi lukea Pikkurontille. Ollaan tuota ääneen lukemista harrastettu jonkin verran, lähinnä Muumeja ja laulettu toki myös. Johtuiko sitten loruista vai mistä, mutta Pikkurontti alkoi pyöriä mahassa ihan villinä ja potki niin, että sen näki ihan selvästi missä pienet jalat menivät! Ilmeisesti Pikkurontti oli alkuviikosta vaan sellaisessa asennossa, että liikkeet eivät olleet niin selviä, suuntautuivat selän suuntaan tai jotain. Meno onkin sitten jatkunut eilisillasta saakka yhtä vilkkaana. Itseasiassa niin vilkkaana, että googletettiin jo voiko napanuoraan jotenkin kuristua siellä kohdussa! Äkkiseltäänhän se tuntuu aika hurjalta ajatukselta, että vauva heiluu miten sattuu suljetussa tilassa jonkin nuoran kanssa. Mutta ilmeisesti on todella harvinaista, että napanuorasta olisi jotakin haittaa vauvalle. Vasta synnytyksessä napanuora saattaa muuttua ongelmaksi (kiertyy vauvan kaulan ympärille liikaa tms.), joka usein kuitenkin huomataan tarpeeksi ajoissa ja asialle voidaan tehdä jotain. Ei siis hätää vielä tässä vaiheessa! Luontoäiti on tämänkin yksityiskohdan suunnitellut suhteellisen hyvin.

"Kaksi pientä peikkolasta

äskeittäin ne löysi vasta

oman kodin siivilästä,

vähän hatarasta tästä.

Taivas käänsi sateen vivun.

- Märkää, voihki peikko Murri.

- Kurjaa, parkui peikko Turri.

- kylmästä saan vatsakivun.

Kaksi märkää peikkolasta

alkaa pohtia nyt vasta,

mistä saisi tiiviin katon,

päänsä päälle suojamaton

vasten sateen ropinaa,

litsis-lätsis lotinaa.

Saven viskaa peikko Murri,

hiekkaa lisää peikko Turri

siivilänsä tilkkeheksi -

peikko Murri sen nyt keksi.

Eläköön! Jo pitää katto.

Onni, viihtymys ja ratto

palaa seulan asukeille,

lämmön ilo tuottaa heille.

Hyvä olo peikko Turrin,

vatsakipu ohi on.

Kuivuu turkki peikko Murrin,

haihtuu märkyys mahdoton.

Sadesumu seudun kattaa,

peikkoja vaan naurattaa"

N&H

Sokerilitkua ja adoptioneuvontaa

No nyt on vaatetta! Lyhyen ajan sisällä ollaan saatu sekä sukulaisilta, että ostettu käytettynä pari vaatepakettia. Samalla on tullut tutuksi kaikenlaiset käsitteet bodyista puolipotkuhousuihin, joista ei ollut hajuakaan aikaisemmin. Eiköhän me nyt osata pukea meidän Pikkurontti suht asiallisesti! Talviaikahan se tässä jännittää, että miten pakata pikkuinen ja mitä jos vaatetta on liikaa tai liian vähän. H:n äitiä alkaa yhä paleltaa, jos hän näkee tai kuulee, että oma lapsi on pukeutunut liian ohuelti. Nuorin lapsi on kuitenkin vasta kolmekymppinen :D Ilmeisesti tämä pukemisen murehtiminen on vain pientä esimakua siitä, mitä kaikkea huolta äidit joutuvatkaan kantamaan.

Meidän neuvola tosiaan vaihtui muuton myötä ja uusi terveydenhoitaja on jopa entistä parempi - tosin ei entisessäkään ollut mitään valittamista! Tämä uusi huomioi meitä molempia tosi kivasti ja vaikuttaa hoitajana täsmälliseltä ja luotettavalta. N:llä on kaikki arvot kunnossa ja Pikkurontin syke kuului hyvin. Sokerirasituskoe tehtiin viime maanantaina, joka sujui yllättävän mutkattomasti (eihän se toimenpiteenä kivalta kuulosta). Paastota piti ja aamulla sitten terveysasemalla tarjoiltiin herkullista mehua, eli erittäin sokeripitoista litkua. Ensimmäisen tunnin ajan oli selvästi levoton olo (juomasta johtuen?), mutta toinen tunti oli jo helpompi. Kokeen aikana ei siis saa poistua odotustilasta tai esimerkiksi nukkua. Aika kuitenkin meni yllättävän nopeasti ja tuloksetkin kuultiin samana päivänä: ei raskausdiabetestä!

Alkuviikosta pistettiin myös hakemukset eteenpäin äitiyspakkauksesta, äitiysrahasta ja vauvavakuutuksesta. H myös soitti adoptioneuvontaan ja tilasi niin sanotusti paperit kotiin - eli ilmoittautumislomakkeen adoptioneuvontajonoon. Sehän oli muuten ihan tavallisen oloinen kaavake, mutta "Perustelut adoptioon" -kohta vähän nauratti meitä molempia. Mitä siihen oikein tulisi laittaa? Latoa itsestäänselvyyksiä, kuten että ollaan naimisissa ja asutaan yhdessä ja haluttais niinku ihan kauheesti oma perhe. H on ollut matkassa koko ajan mukana ja siitä tulis varmaan ihan kiva äiti. Tällaisiin erikoisuuksiin yrittää aina suhtautua mahdollisimman kevyesti, mutta helposti ne myös pääsevät ihon alle. Noh - toivottavaa on, että nämäkin kaavakkeet jäävät kohta historiaan ja ovat ehtaa retroa teini-ikäiselle Pikkurontille ;)

N&H